perjantai 16. lokakuuta 2015

18.10. Tim 3:16





2Tim. 3:16 Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt
Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi,
ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,

Rinnakkaisviitteet
Luuk. 24:27 Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti
heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.

Room. 1:16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima,
itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös
kreikkalaiselle.

Room. 15:4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille
opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi
toivo.

2Piet. 1:19 Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette
hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta
lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.

2Piet. 1:20 Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole
kenenkään omin neuvoin selitettävissä;

2Piet. 1:21 sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta,
vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.

Biblia (1776)

Sillä kaikkinainen kirjoitus on Jumalalta annettu, ja tarpeellinen opiksi,
nuhteeksi, ojennukseksi, kuritukseksi, joka on vanhurskaudessa:
Englanti (KJV 1789)
All scripture is given by inspiration of God, and is profitable for doctrine,
for reproof, for correction, for instruction in righteousness:


Timothy 3:16 (AMP)
16
All Scripture is God-breathed [given by divine inspiration] and is
profitable for instruction, for conviction [of sin], for correction [of error
and restoration to obedience], for training in righteousness [learning to live
in conformity to God’s will, both publicly and privately—behaving honorably
with personal integrity and moral courage];

2 Timothy 3:16 (AMPC)
16
Every Scripture is God-breathed (given by His inspiration) and
profitable for instruction, for reproof and conviction of sin, for
correction of error and discipline in obedience, [and] for training in
righteousness (in holy living, in conformity to God’s will in thought, purpose,
and action),


2 Timothy 3:16-17 (MSG)
14-17
But don’t let it faze you. Stick with what you learned and believed,
sure of the integrity of your teachers—why, you took in the sacred Scriptures
with your mother’s milk! There’s nothing like the written Word of God for
showing you the way to salvation through faith in Christ Jesus. Every part of
Scripture is God-breathed and useful one way or another—showing us truth,
exposing our rebellion, correcting our mistakes, training us to live God’s way.
Through the Word we are put together and shaped up for the tasks God has for
us.
2 Timothy 3:16 (TLB)
16 The whole Bible[a]
was given to us by inspiration from God and is useful to teach us what
is true and to make us realize what is wrong in our lives; it straightens us
out and helps us do what is right.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti