torstai 7. toukokuuta 2015

08.05.

1Piet. 4:13 vaan
iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te
myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita.

Rinnakkaisviitteet
Ap.t. 5:41 Niin he lähtivät pois neuvostosta iloissaan siitä, että olivat
katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden.

Room. 8:17 Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan
perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan
kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.

Fil. 3:10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen
kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen
kuoleman kautta,

Kol. 1:24 Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu
Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi,
joka on seurakunta,

2Tim. 2:10 Siitä syystä minä kärsin kaikki valittujen tähden, että hekin
saavuttaisivat pelastuksen, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, ynnä iankaikkisen
kirkkauden.

Biblia (1776)
Vaan iloitkaat, että te Kristuksen kanssa kärsitte, että tekin ajallansa hänen
kunniansa ilmestyksessä iloitsisitte ja riemuitsisitte.

Englanti (KJV 1789)
But rejoice, inasmuch as ye are partakers of Christ's sufferings; that, when
his glory shall be revealed, ye may be glad also with exceeding joy.


1 Peter 4 (AMP)12 Beloved, do not be amazed and bewildered at the
fiery ordeal which is taking place to test your quality, as though something
strange (unusual and alien to you and your position) were befalling you.
13
But insofar as you are sharing Christ’s sufferings, rejoice, so that when
His glory [full of radiance and splendor] is revealed, you may also rejoice
with triumph [exultantly].


1 Peter 4 (MSG)Glory Just
Around the Corner
12-13
Friends, when life gets really difficult, don’t jump
to the conclusion that God isn’t on the job. Instead, be glad that you are in
the very thick of what Christ experienced. This is a spiritual refining
process, with glory just around the corner.

 
1 Peter 4 (TLB) 12 Dear friends, don’t be bewildered or surprised when
you go through the fiery trials ahead, for this is no strange, unusual thing
that is going to happen to you.
 13 Instead, be really
glad—because these trials will make you partners with Christ in his suffering,
and afterwards you will have the wonderful joy of sharing his glory in that
coming day when it will be displayed.



5.Moos:6:7 Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.
11:18 Painakaa siis nämä minun sanani sydämeenne ja mieleenne ja sitokaa ne merkiksi käteenne, ja ne olkoot muistolauseena otsallanne;

Ps. 51:18
Sillä ei sinulle kelpaa teurasuhri, sen minä kyllä antaisin; polttouhri ei ole sinulle mieleen.
Rinnakkaisviitteet
Ps. 40:7 Teurasuhriin ja ruokauhriin et sinä mielisty; minun korvani sinä avasit, polttouhria ja syntiuhria sinä et vaadi.
Ps. 50:8 En minä sinun teurasuhreistasi sinua nuhtele, ja sinun polttouhrisi ovat aina minun edessäni.
Hoos. 6:6 Sillä laupeutta minä haluan enkä uhria, ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja;

Sananl:16:13 Vanhurskaat huulet ovat kuninkaille mieleen, ja oikein puhuvaa he rakastavat.
 Rinnakkaisviitteet
Sananl. 22:11 Joka sydämen puhtautta rakastaa, jolla on suloiset huulet, sen ystävä on kuningas.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti