Näytetään tekstit, joissa on tunniste favorite. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste favorite. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. syyskuuta 2013

09.09.

Jaak 1:16 Älkää eksykö, rakkaat veljet!
17 Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.
18 Päätöksensä mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, että olisimme hänen luomistekojensa ensi hedelmä.
 27 Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa, ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.

Joh 17: 15 En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta.
16 He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu.
17 Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.


Jes 40:26 Kohottakaa katseenne korkeuteen: kuka on tämän kaiken luonut? Hän, joka kutsuu esiin taivaan joukot täydessä vahvuudessaan, hän, joka tuntee ne nimeltä, joka ainoan. Suuri on hänen väkevyytensä, valtaisa hänen voimansa: yksikään joukosta ei jää pois.

27 Miksi valitat, Jaakob, Israel, miksi puhut näin: -- Ei ole Herra nähnyt elämäni taivalta, minun asiastani ei Jumala välitä.

28 Etkö jo ole oppinut,
etkö ole kuullut,
että Herra on ikuinen Jumala,
koko maanpiirin luoja?
Ei hän väsy, ei uuvu,
tutkimaton on hänen viisautensa.
29 Hän virvoittaa väsyneen
ja antaa heikolle voimaa.
30 Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät,
nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat,
31 mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

04.09.

Room 15:
1 Meidän, jotka olemme vahvoja, on kestettävä heikkojen vajavuuksia. Emme saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista.
 2 Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä.
 3 Ei Kristuskaan ajatellut itseään. Onhan kirjoitettu: "Sinun herjaajiesi herjaukset ovat osuneet minuun."  
 4 Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa.  
 5 Jumala, jolta kestävyys ja rohkaisu tulevat, antakoon teidän olla keskenänne yksimielisiä Kristuksen Jeesuksen tahdon mukaisesti,
 6 niin että te yksimielisesti, yhdestä suusta ylistäisitte Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää.
 7 Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi.
 8 Tarkoitan tätä: Kristus on tullut palvelemaan juutalaisia. Hän on tullut vahvistamaan isille annetut lupaukset osoittaakseen, että Jumala pysyy sanassaan.
 9 Hän on tullut myös, jotta muut kansat saisivat ylistää Jumalaa hänen laupeudestaan, niin kuin on kirjoitettu: -- Siksi ylistän sinua kansojen keskellä, laulan kiitosta sinun nimellesi.
 10 Ja edelleen: -- Riemuitkaa, kansat, yhdessä hänen kansansa kanssa.
 11 Ja vielä: -- Kiittäkää Herraa, kaikki kansat! Ylistäkää häntä, kansakunnat!  
12 Jesaja taas sanoo: -- Iisain juuresta nousee verso, joka kohoaa kansojen hallitsijaksi. Häneen kansat panevat toivonsa.
 13 Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.

Jes 58.9 Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: "Tässä minä olen."

Jos hävität sorron ikeen keskuudestasi
ja lopetat sormella osoittelun ja pahat puheet,
10 jos annat nälkäiselle omastasi
ja ravitset sen, joka kärsii puutetta,
niin sinun pimeyteesi koittaa valo
ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi.
11 Ja Herra on alati ohjaava sinua. Aavikon paahteessakin hän elvyttää voimasi ja vahvistaa jäsenesi. Sinä olet kuin vehmas puutarha, kuin lähde, jonka vesi ei ehdy.
12 Ammoin raunioituneet asumuksesi sinä rakennat jälleen, pystytät rakennuksia muinaisille perustuksille, ja niin sinun nimesi on oleva: sortuneiden muurien korjaaja, maan asutuksen elvyttäjä.

torstai 15. elokuuta 2013

15.08.

Luuk 2: 13 Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
14 -- Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.


Hebr 2:17 Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit.
18 Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

turvaa

Jes 33:6 Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen, hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa. Siionin aarre on Herran pelko.

tiistai 13. elokuuta 2013

13.08.

Jes 33:6 Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen, hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa. Siionin aarre on Herran pelko.

2 Aikak. 29:27 Hiskia käski uhrata alttarilla polttouhrin, ja kun uhritoimitus alkoi, viritettiin Herralle laulu, jota säestettiin torvilla ja Israelin kuninkaan Daavidin teettämillä soittimilla.

Apt 20: 31 Olkaa siis valveilla ja muistakaa, että minä kolmen vuoden ajan olen lakkaamatta, yötä päivää kyynelsilmin opastanut itse kutakin teistä.
32 "Jätän nyt teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, sen sanan, jossa on voima rakentaa teitä ja antaa perintöosa kaikkien pyhitettyjen joukossa.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

my pearls in psalm 119

Ps 119: 14 Minä iloitsen sinun liittosi tiestä
niin kuin iloitaan rikkauksista.

18 Avaa silmäni näkemään
sinun lakisi kaikkine ihmeineen.

24 Sinun liittosi on iloni, liittosi säädökset ovat neuvonantajani.
26 Sinä kuulet minua, kun kerron, mitä teitä olen
kulkenut.
Opeta minut tuntemaan määräyksesi!
27 Opasta minut säädöstesi tielle,
minä tahdon tutkistella sinun lakisi ihmeitä.

29 Pidä minut loitolla valheen teistä,
opeta minulle lakisi, ole armollinen.

32 Kevein askelin minä kuljen sinun käskyjesi tietä, sinä huojennat mieleni.
34 Anna minulle ymmärrystä noudattaa lakiasi,
olla sydämestäni sille kuuliainen.
35 Anna minun kulkea käskyjesi polkua,
siitä minä saan ilon.

37 Käännä katseeni kauas kaikesta turhasta,
anna minun elää ja kulkea sinun tietäsi.

47 Sinun käskyistäsi minä saan ilon,
ne ovat minulle rakkaat.
48 Minä kohotan käteni sinun puoleesi, minä tutkistelen sinun käskyjäsi. Ne ovat minulle rakkaat.
49 ... Sinun sanasi antoi minulle toivon.
54 Sinun käskysi ovat riemulauluni,
kun asun täällä muukalaisena.
55 Yölläkin minä muistan sinut, Herra,
minä tahdon alati noudattaa lakiasi.

 66 Anna minulle tietoa, anna oikeaa ymmärrystä,
minä turvaan sinun käskyihisi.


 72 Laki, jonka olet antanut, on minulle kallis, kalliimpi kuin kaikki hopea ja kulta.
 83 Vaikka olen kuin savun käpristämä leili,
en unohda sinun käskyjäsi.

 97 Kuinka rakastankaan sinun lakiasi!
Kaiken päivää minä sitä tutkin.

 103 Miten suloiset ovatkaan sinun sanasi!
Ne maistuvat hunajaa makeammilta.
104 Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä.
 105 Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni,
se on valo minun matkallani.


 112 Olen taivuttanut mieleni täyttämään käskysi, aina ja tinkimättä.
114 Sinä olet minun suojani ja kilpeni,
sinun sanaasi minä panen toivoni.

 124 Osoita palvelijallesi hyvyytesi ja armosi,
opeta minut tuntemaan määräyksesi.
125 Anna ymmärrystä, opeta liittosi käskyt,
olenhan minä sinun palvelijasi.

 127 Minä rakastan sinun käskyjäsi,
ne ovat minulle kalliimmat kuin puhtain kulta.
128 Siksi elän tarkoin säädöstesi mukaan ja vihaan kaikkia valheen teitä.
129 Sinun liittosi on ihmeellinen,
siksi minä tahdon uskollisesti pysyä siinä.
130 Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee,
tyhmäkin saa siitä ymmärrystä.


 151 Sinä, Herra, olet lähelläni.
Sinun käskyissäsi on totuus.

 172 Laulakoon suuni sinun lupauksistasi,
sillä käskysi ovat hyvät ja oikeat.
173 Olkoon sinun kätesi minun apuni,
olenhan valinnut sinun säädöksesi.
174 Herra, sitä minä toivon, että pelastat minut.
Sinun lakisi antaa minulle ilon.
175 Anna minun elää ja ylistää sinua,
sinun päätöksesi olkoot minun tukenani.
176 Minä olen kuin eksynyt lammas. Etsi minut! Sinun käskyjäsi minä en unohda.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

17.07.

1 Piet 2:1 Jättäkää siis kaikki pahuus ja vilppi, kaikki teeskentely ja kateus ja kaikki panettelu. 2 Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen.
3 Olettehan te "maistaneet Herran hyvyyttä".
4 Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen.
5 Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden.
6 Sanotaanhan Raamatussa: -- Katso, minä lasken Siioniin kulmakiven, valitun kiven, jonka arvo on suuri. Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.

Hebr 2: 17 Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit.
18 Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.

Jes 41:8 Sinä, palvelijani Israel,
Jaakob, sinä jonka olen valinnut,
sinä, ystäväni Abrahamin siemen,
9 sinä, jonka käteen minä tartuin,
jonka minä toin maan ääristä
ja kutsuin kaukaisimmista kolkista,
jolle minä sanoin: "Sinä olet palvelijani,
minä olen sinut valinnut, en sinua väheksynyt"
10 -- älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi -- minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni.


Ps 94:18 Aina kun olin vähällä kaatua,
sinun armosi, Herra, oli minun tukenani.
19 Kun huolet painavat mieltäni, saan sinulta lohdun ja ilon.


Ps 92:2 Hyvä on kiittää Herraa,
laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein.
3 Hyvä on aamulla kertoa armostasi
ja illalla uskollisuudestasi
4 harpun ja lyyran sävelin,
kymmenen kielen helkkyessä.
5 Herra, sinä ilahdutat minua teoillasi, minä riemuitsen sinun kättesi töistä.
6 Kuinka suuret ovatkaan sinun tekosi, Herra,
kuinka syvät sinun ajatuksesi!

tiistai 16. heinäkuuta 2013

16.07.

Jer 15:16 Kun sinun sanasi tulivat minulle,
minä ahmin ne.
Sanasi olivat minun iloni
ja sydämeni riemu.
Sinä, Jumala, Herra Sebaot,
olet kutsunut minut omaksesi!

Valit 3: 21 Kuitenkin minä toivon ja odotan, sillä minä ajattelen tätä:
22 Herran armoa on se, että vielä elämme,
hänen laupeutensa ei lopu koskaan.
23
Joka aamu Herran armo on uusi,
suuri on hänen uskollisuutensa.
24 Sieluni sanoo: "Herra on kaikkeni, häneen minä turvaan."
25 Herra on hyvä sille, joka panee toivonsa häneen,
sille, joka häntä etsii.


Jooel 2:25
Ja minä korvaan teille ne vuodentulot, jotka heinäsirkka, syöjäsirkka, tuhosirkka ja kalvajasirkka söivät, minun suuri sotajoukkoni, jonka minä lähetin teitä vastaan. > Siirry
Ei rinnakkaisviitteitä
Ruotsi (1917)
2:25 Och jag skall giva eder gottgörelse för de årsgrödor som åtos upp av gräshopporna, gräsbitarna, gräsätarna och gräsgnagarna, den stora här som jag sände ut mot eder.
Englanti (ASV 1901)
2:25 And I will restore to you the years that the locust hath eaten, the canker-worm, and the caterpillar, and the palmer-worm, my great army which I sent among you.




Jooel 2:18 Silloin Herran rakkaus syttyi,
hän armahti kansaansa ja maataan.
19 Herra vastaa omilleen:
-- Minä annan teille viljaa, viiniä ja öljyä,
niin että te tulette kylläisiksi.
En anna teidän enää joutua
vieraiden kansojen pilkattaviksi.
20 Viholliset, jotka tulivat pohjoisesta, minä karkotan pois teidän kimpustanne. Minä hajotan heidät kuivaan ja autioon maahan, työnnän etujoukon itäiseen mereen saakka, jälkijoukon läntiseen mereen. Heidän raadoistaan nousee lemu, leviää mätänemisen löyhkä. He ovat ylvästelleet teoillaan!
21 Älkää pelätkö, pellot,
iloitkaa ja riemuitkaa!
Herra tekee suuria tekoja.
22
Älkää pelätkö, metsän eläimet!
Autiot laitumet tulevat jälleen vihreiksi,
puut kantavat hedelmää,
viikunapuu ja viiniköynnös
antavat runsaan sadon.
23 Siionin lapset,
iloitkaa ja riemuitkaa
Herrasta, Jumalastanne!
Hyvyydessään hän lahjoittaa teille jälleen sateen,
lähettää sadekuurot ajallaan,
antaa syyssateen ja kevätsateen niin kuin ennen.
24 Silloin puimatantereet ovat täynnä viljaa, ja puristamoissa öljy ja viini tulvivat yli reunojen.
25 Minä hyvitän teille ne vuodet,
jolloin sadon söivät sirkat ja niiden toukat,
vaeltajasirkat ja kalvajasirkat,
tuo suuri sotajoukko,
jonka lähetin teidän kimppuunne.
26
Te saatte syödä ja tulette kylläisiksi,
te ylistätte Herraa, Jumalaanne,
joka on tehnyt ihmeellisiä tekoja
teidän hyväksenne.
Minun kansaani ei enää koskaan pilkata.
27 Te tulette tietämään, että minä olen Israelin keskellä ja että vain minä, Herra, olen teidän Jumalanne, muuta Jumalaa ei ole. Koskaan enää ei minun kansaani pilkata.



Jooel 2:25 Minä hyvitän teille ne vuodet,
jolloin sadon söivät sirkat ja niiden toukat,
vaeltajasirkat ja kalvajasirkat,
tuo suuri sotajoukko,
jonka lähetin teidän kimppuunne.
26
Te saatte syödä ja tulette kylläisiksi,
te ylistätte Herraa, Jumalaanne,
joka on tehnyt ihmeellisiä tekoja
teidän hyväksenne.
Minun kansaani ei enää koskaan pilkata.
27 Te tulette tietämään, että minä olen Israelin keskellä ja että vain minä, Herra, olen teidän Jumalanne, muuta Jumalaa ei ole. Koskaan enää ei minun kansaani pilkata.


maanantai 15. heinäkuuta 2013

15.07.

Joos 1:8 Pidä tämän lainkirjan sanat aina huulillasi. Tutki lakia päivin ja öin, niin pystyt tarkoin noudattamaan kaikkea, mitä siihen on kirjoitettu. Silloin sinä menestyt ja onnistut kaikissa toimissasi.
9 "Muista, että olen sanonut sinulle: 'Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.'"

Sananl 8:32 "Nyt, lapset, kuulkaa minua!
Hyvin käy sen, joka minun tietäni kulkee.
33 Kuulkaa neuvojani, niin viisastutte,
älkää lyökö niitä laimin.
34 Hyvin käy sen, joka minua kuulee,
päivästä päivään valvoo ovellani,
valppaana odottaa sen kynnyksellä.
35 Joka minut löytää, löytää elämän,
hänet Herra ottaa suosioonsa.

Psalmi 117


Kaikki kansat, ylistäkää Herraa!

1 Kiittäkää Herraa, kaikki kansat!
Ylistäkää häntä, kansakunnat!
2 Rajaton on hänen rakkautensa, iäti hän on meille uskollinen. Halleluja!

Psalmit:Ps. 117:1
Kiittäkää Herraa, kaikki pakanat, ylistäkää häntä, kaikki kansat.
> Siirry
Ei rinnakkaisviitteitä
Ruotsi (1917)
117:1 Loven HERREN, alla hedningar, prisen honom, alla folk.
Englanti (ASV 1901)
117:1 O praise Jehovah, all ye nations; Laud him, all ye peoples.


Ps. 117:2
Sillä hänen armonsa meitä kohtaan on voimallinen, ja Herran uskollisuus pysyy iankaikkisesti. Halleluja!
> Siirry
Ei rinnakkaisviitteitä
Ruotsi (1917)
117:2 Ty hans nåd är väldig över oss, och HERRENS sanning varar i evighet. Halleluja!
Englanti (ASV 1901)
117:2 For his lovingkindness is great toward us; And the truth of Jehovah [endureth] for ever. Praise ye Jehovah.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

13.07.

Matt 14:22 Heti sen jälkeen Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä vastarannalle edeltäkäsin, sillä aikaa kun hän lähettäisi väen pois.
23 Kun ihmiset olivat lähteneet, hän nousi vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä. Illan tultua hän oli siellä yksin.
24 [i] Vene oli jo hyvän matkan* päässä rannasta ja ponnisteli aallokossa vastatuuleen.
25 [i] Neljännen yövartion* aikaan Jeesus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin.
26 Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen.
27 Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: "Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö."
28 Silloin Pietari sanoi hänelle: "Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin."
29 "Tule!" sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo.
30 Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. "Herra, pelasta minut!" hän huusi.
31 Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: "Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?"
32 Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi.
33 Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: "Sinä olet todella Jumalan Poika."


Job 23:10 Hän tietää kyllä, millainen on ollut minun
vaellukseni.
Koetelkoon minua niin kuin tulessa kultaa -- minä
kestän.
11 Hänen jalanjälkiinsä olen sovittanut askeleni,
hänen tietään olen seurannut. En ole siltä
poikennut.
12 Hänen sanansa käskyjä minä tottelen, minä pidän ne aina silmieni edessä.

12.07.

Joh 6: 63 Henki yksin tekee eläväksi, lihasta ei ole mitään hyötyä. Ne sanat, jotka olen teille puhunut, ovat henki ja elämä.
Rinnaiikaisviitteet:
2Kor 3:6 ja hän on myös tehnyt meidät kykeneviksi palvelemaan uutta liittoa, jota ei hallitse kirjain vaan Henki. Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi.

Ps 9:10 Herra on sorrettujen turva,
hän on suoja ahdingon aikana.
11 Sinuun luottavat kaikki, jotka tuntevat sinut. Sinä, Herra, et hylkää ketään, joka etsii sinulta apua.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

09.07.

5 Moos 1:29 "Silloin minä sanoin teille: 'Älkää säikkykö älkääkä pelätkö heitä.
30 Herra, teidän Jumalanne, joka kulkee edellänne, sotii teidän puolestanne, kuten näitte hänen tekevän jo Egyptissä
31 ja sitten autiomaassa. Sielläkin Herra, teidän Jumalanne, kantoi teitä kuin isä lastaan koko sen matkan, jonka te kuljitte, aina tänne saakka.'
32 Mutta siitä huolimatta te ette luottaneet Herraan, Jumalaanne,
33 joka oli kulkenut koko matkan teidän edellänne, etsinyt teille leiriytymispaikat sekä öisin tulipatsaana ja päivisin pilvipatsaana osoittanut tien, jota teidän tuli kulkea.

Rinnakkaisviitteet:Psalmi 78
Jumala on johdattanut kansaansa
1  Asafin virsi.
Kuuntele, kansani, mitä opetan,
tarkatkaa sanojani, te kaikki.
2 Minä aion esittää viisaiden mietteitä,
tuon julki menneisyyden arvoituksia,
3 vanhoja asioita, joista olemme kuulleet,
joista isämme ovat meille kertoneet.
4 Me emme salaa niitä lapsiltamme vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.

5 Hän sääti Jaakobille säädöksensä,
hän antoi Israelille lakinsa
ja käski meidän isiämme
opettamaan ne lapsilleen,
6 jotta tulevakin polvi ne tuntisi,
jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat
ja kertoisivat omille lapsilleen.
7 Jumalaan heidän tulee turvautua,
muistaa, mitä hän on tehnyt,
ja noudattaa hänen käskyjään,
12 Egyptin maassa, Soanin tasangolla,
hän antoi isiemme kokea ihmeen.
13 Hän jakoi kahtia meren ja vei heidät sen poikki,
hän jähmetti vedet muuriksi.
14 Hän antoi pilven johdattaa heitä päivisin
ja tulen loisteen öisin.
15 Hän halkaisi kallioita autiomaassa,
ja he saivat vettä, kuin syvyyden vesiä.
16 Hän antoi purojen puhjeta kalliosta, antoi vesien virrata.

23 Mutta sitten hän antoi pilville käskyn
ja avasi taivaan ovet,
24 ja mannaa satoi heidän ruoakseen,
hän antoi heille taivaan viljaa.
25 Ihmiset söivät enkelten leipää,
saivat ruokaa runsain määrin.
26 Hän päästi taivaasta irti itätuulen
ja nostatti voimallaan tuulen etelästä.
27 Hän antoi sataa lihaa kuin tomua,
taivaan lintuja kuin merten hiekkaa.
28 Hän pudotti ne heidän leiriinsä,
heidän asumustensa ympärille,
29 ja he ahmivat itsensä täyteen --
hän antoi heille sitä, mitä he halusivat.
34 ....he kääntyivät ja etsivät Jumalaa.
35 He muistivat, kuka on heidän kallionsa,
muistivat, että Korkein on heidän lunastajansa.

38 Mutta Jumala on laupias,
ei hän tuhoa syntistä, vaan armahtaa.
Kerta kerran jälkeen hän hillitsi vihansa
eikä antanut kiivaudelleen valtaa.
39 Hän muisti, että he olivat vain ihmisiä, vain tuulen henkäys, joka häipyy eikä palaa.
40 Miten usein he autiomaassa nousivatkaan kapinaan,
murehduttivat häntä erämaassa!
41 Yhä uudelleen he uhmasivat Israelin Pyhää,
koettelivat Jumalan kärsivällisyyttä.
42 He eivät muistaneet hänen väkevää kättään,
eivät päivää, jona hän vapautti heidät
43 ja teki tunnustekonsa Egyptissä,
ihmeensä Soanin tasangolla.
44 Hän muutti vereksi Niilin ja kaikki sen kanavat,
niin ettei niistä voinut juoda.
45 Hän lähetti paarmat puremaan egyptiläisiä,
sammakot turmelemaan heiltä kaiken.
46 Hän antoi heidän satonsa heinäsirkoille,
heidän työnsä hedelmät sirkkojen toukille.
47 Hän tuhosi rakeilla heidän viinitarhansa,
rankkasateella heidän viikunapuunsa,
48 hän antoi tautien ahdistaa heidän karjaansa,
ruton iskeä heidän laumoihinsa.
49 Hän päästi valloilleen vihansa hehkun,
vimmansa, raivonsa ja kiivautensa,
surmanenkeleiden suuren joukon.
50 Hän antoi vihansa purkautua,
hän ei säästänyt heitä kuolemalta
vaan jätti heidät ruton armoille.
51 Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, ensimmäisinä syntyneet Haamin majoista.
52 Mutta oman kansansa hän vei vapauteen.
Autiomaassa hän kaitsi omiaan
kuin paimen lampaita.
53 Hänen johdossaan he olivat turvassa,
ei heidän tarvinnut pelätä mitään,
mutta vihollisten joukon peitti meri.
54 Hän toi heidät pyhälle asuinsijalleen,
vuorelle, jonka hän oli ottanut omakseen.
55 Hän karkotti vieraat kansat heidän tieltään ja jakoi heille arvalla perintömaat, antoi Israelin heimoille asumukset.
56 Mutta he kapinoivat Jumalaa vastaan,....
57 vaan kääntyivät omille teilleen
ja olivat uskottomia kuten isänsä,
kelvottomia kuin löystynyt jousi.
58 He vihastuttivat hänet uhraamalla kukkuloilla,
loukkasivat häntä jumaliensa kuvilla.

66 Hän ajoi kansansa viholliset pakosalle, tuotti heille ikuisen häpeän.
68 vaan hän valitsi Juudan heimon
70 Hän valitsi Daavidin, palvelijansa,
otti hänet lammaslaitumilta,
71 toi lampaiden ja karitsojen keskeltä
kaitsemaan omaa kansaansa Jaakobia,
hallitsemaan omaa maataan Israelia.
72 Ja Daavid kaitsi sitä vilpittömin sydämin, johdatti sitä taitavin käsin.


Psalmi 111*Herran teot pysyvät ikuisesti
1 Halleluja!
Koko sydämestäni minä ylistän Herraa
oikeamielisten joukossa, seurakunnan keskellä.
2 Suuret ovat Herran teot!
Joka niitä rakastaa, tutkii niitä.
3 Mahtavat ja ihmeelliset ovat hänen työnsä,
iäti pysyy hänen vanhurskas valtansa,
4 iäti muistettavia ovat ihmeet, jotka hän on tehnyt.
Anteeksiantava ja laupias on Herra!
5 Hän ravitsee ne, jotka häntä pelkäävät,
hän muistaa liittonsa ikuisesti.
6 Hän on teoillaan osoittanut kansalleen voimansa,
hän on antanut sille omaksi toisten kansojen maat.
7 Kaikki, mitä hän tekee, on oikein, ja se pysyy,
hänen säädöksensä eivät muutu.
8 Hän on vahvistanut ne ikuisiksi ajoiksi,
ne ovat oikeat ja lujat.
9 Hän vapautti kansansa,
hän sääti liittonsa ikuiseksi.
Hän on pelottava, hän on pyhä!
10 Herran pelko on viisauden alku, viisas se, joka hänen tahtonsa täyttää. Kaikukoon Herran ylistys ajasta aikaan!


Rinnakkaisviitteet:
Job 5:19 Kuudesta ahdingosta hän sinut auttaa,
seitsemästi pääset pälkähästä,
20 nälänhädässäkin hän pelastaa sinut kuolemalta,
sodassa miekan terältä.
21 Parjauksen ruoska ei sinua tavoita,
onnettomuuden uhka ei pelota sinua.
22 Sodalle ja nälälle sinä naurat,
et pelkää metsän petoja,
23 sinä elät sovussa pellon kivien kanssa
ja rauhassa villieläinten kanssa.
24 Sinun asuinsijasi on rauhan paikka.
Kun tarkastat talosi ja tiluksesi,
näet, että mitään ei puutu.
25 Näet, että siemenestäsi kasvaa runsas sato,
sinun jälkeläisesi nousevat kuin ruoho maasta.
26 Ja kun olet elämästä kylläsi saanut,
otat paikkasi haudassa,
niin kuin lyhde saa paikkansa korjuun aikana.
27 Me olemme tarkoin tutkineet tätä kaikkea, Job, kuuntele siis ja ota opiksi, sillä näin asia on.


Job 28:20 Jumala yksin tuntee viisauden lähteen
20 Mistä viisaus on lähtöisin?
Missä asuu ymmärrys?
21 Se on kätkössä, kukaan ei voi sitä nähdä,
se on piilossa taivaan linnuiltakin.
22 Kuolema sanoo, tuonela sanoo:
"Vain huhu siitä on kulkenut korviimme."
23 Jumala yksin tuntee tien viisauden luo.
Hän yksin tietää, missä se asuu.
24 Hän näkee maan ääriin saakka,
hän näkee kaiken, mikä on taivaan alla.
25 Kun hän antoi tuulelle voiman,
kun hän osoitti vesille rajat,
26 kun hän sääti määräajat sateelle
ja avasi ukkosen jylinälle tien,
27 silloin hän näki viisauden, punnitsi sen,
otti sen palvelukseensa, piti sen kanssa neuvoa.
28 Ihmiselle hän sanoi: "Viisautta on Herran pelko, ymmärrystä se, että karttaa pahaa."

maanantai 8. heinäkuuta 2013

08.07.

Viisaus varjelee pahasta

Sananl 2:1 Ota varteen, poikani, mitä sinulle sanon,
pidä mielessäsi minun neuvoni.
2 Herkistä korvasi kuulemaan viisautta,
avaa sydämesi ymmärrykselle,
3 pyydä tietoa avuksi,
korota äänesi ja kutsu ymmärrystä.
4 Etsi sitä kuin hopeaa,
tavoittele niin kuin kätkettyä aarretta.
5 Silloin tajuat, mitä on Herran pelko,
opit, mitä on Jumalan tunteminen,
6 sillä viisaus tulee Herralta,
hän antaa tiedon ja ymmärryksen.
Rinnakkaisviitteet:
Job 32:8 Mutta henki ihmisen tekee viisaaksi,
Kaikkivaltiaan henkäys.
Jaak 1:5 Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.
Sananl 2:7 Hän auttaa oikeamieliset menestykseen,
kilven tavoin hän on vilpittömien suojana,
8 hän varjelee oikeuden tien
ja turvaa omiensa polut.
9 Silloin ymmärrät, mitä oikeus ja vanhurskaus on,
pysyt alusta loppuun oikeamielisten tiellä.
10 Silloin viisaus tulee sydämeesi
ja tieto ilahduttaa mieltäsi,
11 maltti on sinun turvanasi,
varjelijanasi ymmärrys.

Hab 2:4 .... Mutta vanhurskas saa elää, kun hän pysyy uskollisena.
Rinnakkaisviitteet:
Sananl 11:4 Rikkaus ei vihan päivänä auta, mutta oikeamielisyys pelastaa kuolemasta.

Hab 2:14 Maa on oleva täynnä Herran voiman tuntemusta, niin kuin meri on vettä tulvillaan.
Rinnakkaisviitteet:
Jes 11:9 Kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota
minun pyhällä vuorellani,
sillä maa on täynnä Herran tuntemusta
niin kuin meri on vettä tulvillaan.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

05.07.

Joh 7: 17 Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani.
18 Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta, hänessä ei ole vääryyttä.
 19 Mooses antoi teille lain, vai kuinka? Silti yksikään teistä ei noudata sitä. Miksi te haluatte tappaa minut?"


Matt. 11:28
Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
> Siirry
Matt. 11:29

Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. > Siirry
Matt. 11:30
Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."
> Siirry


Matt 11:28 "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.
29 Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.
30 Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."


Job 29:2 -- Kunpa kaikki taas olisi niin kuin ennen,
kun Jumala vielä piti minusta huolen!
3 Silloin hän antoi lamppunsa loistaa minulle
ja minä sain kulkea pimeyden lävitse hänen
valossaan.
4 Kunpa palaisi kukoistukseni aika,
jolloin Jumala suojeli majaani
5 ja Kaikkivaltias viipyi minun luonani,

torstai 4. heinäkuuta 2013

04.07.

Joh 16:12 "Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan.
13 Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva.
14 Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta.
15 Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa.
16 Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen."


Apt 26: 17 Minä pelastan sinut...ja varjelen sinua, kun lähetän sinut pakanoiden pariin
18 avaamaan heidän silmänsä ja saattamaan heidät pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan luo. He saavat syntinsä anteeksi, kun uskovat minuun, ja heillä on oleva paikkansa niiden joukossa, jotka Jumala on pyhittänyt.'


Ap.t. 26:18
avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
> Siirry
Rinnakkaisviitteet
Jes. 35:5 Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.
> Siirry
Jes. 42:7 avaamaan sokeat silmät, päästämään sidotut vankeudesta, pimeydessä istuvat vankihuoneesta. > Siirry
Jes. 42:16 Minä johdatan sokeat tietä, jota he eivät tunne; polkuja, joita he eivät tunne, minä kuljetan heidät. Minä muutan pimeyden heidän edellään valkeudeksi ja koleikot tasangoksi. Nämä minä teen enkä niitä tekemättä jätä. > Siirry
Jes. 60:1 Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee, ja Herran kunnia koittaa sinun ylitsesi. > Siirry
Jes. 61:1 Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta, > Siirry
Ap.t. 20:32 Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa. > Siirry
Ef. 1:18 ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään > Siirry
Ef. 2:2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, > Siirry
Kol. 1:12 kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, > Siirry
Kol. 1:13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. > Siirry
1Piet. 2:9 Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; > Siirry
Ruotsi (1917)
26:18 för att du skall öppna deras ögon, så att de omvända sig från mörkret till ljuset, och från Satans makt till Gud, på det att de må, genom tron på mig, undfå syndernas förlåtelse och få sin lott bland dem som äro helgade.'
Englanti (ASV 1901)
26:18 to open their eyes, that they may turn from darkness to light and from the power of Satan unto God, that they may receive remission of sins and an inheritance among them that are sanctified by faith in me.



Joh. 16:13
Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
> Siirry
Rinnakkaisviitteet
Joh. 14:26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
> Siirry
Joh. 15:26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta. > Siirry
1Joh. 2:27 Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä. > Siirry
Ruotsi (1917)
16:13 Men när han kommer, som är sanningens Ande, då skall han leda eder fram till hela sanningen. Ty han skall icke tala av sig själv, utan vad han hör, allt det skall han tala; och han skall förkunna för eder vad komma skall.
Englanti (ASV 1901)
16:13 Howbeit when he, the Spirit of truth, is come, he shall guide you into all the truth: for he shall not speak from himself; but what things soever he shall hear, [these] shall he speak: and he shall declare unto you the things that are to come.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

03.07.

Jes 58:8 Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin
aamunkoi
ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen.
Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi
ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi.
9 Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: "Tässä minä olen."


Jos hävität sorron ikeen keskuudestasi
ja lopetat sormella osoittelun ja pahat puheet,
10 jos annat nälkäiselle omastasi
ja ravitset sen, joka kärsii puutetta,
niin sinun pimeyteesi koittaa valo
ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi.
11 Ja Herra on alati ohjaava sinua. Aavikon paahteessakin hän elvyttää voimasi ja vahvistaa jäsenesi. Sinä olet kuin vehmas puutarha, kuin lähde, jonka vesi ei ehdy.
Rinnakkaisviitteet:
Ps 97:11 Päivä koittaa vanhurskaille,
ilo niille, joiden sydän on puhdas.

Jes. 58:8
Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niinkuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen; sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi.
> Siirry
Ei rinnakkaisviitteitä
Ruotsi (1917)
58:8 Då skall ljus bryta fram för dig såsom en morgonrodnad, och dina sår skola läkas med hast, och din rätt skall då gå framför dig och HERRENS härlighet följa dina spår.
Englanti (ASV 1901)
58:8 Then shall thy light break forth as the morning, and thy healing shall spring forth speedily; and thy righteousness shall go before thee; the glory of Jehovah shall by thy rearward.



1 Joh 5:20 Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. Ja tässä Todellisessa me elämme, kun olemme hänen pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä.
Rinnakkaisviitteet:
Joh 17: 3 Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.

1Joh. 5:20
Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
> Siirry
Rinnakkaisviitteet
Luuk. 24:45 Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset.
> Siirry
Joh. 17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. > Siirry
Ruotsi (1917)
5:20 Och vi veta att Guds Son har kommit och givit oss förstånd, så att vi kunna känna den Sanne; och vi äro i den Sanne, i hans Son, Jesus Kristus. Denne är den sanne Guden och evigt liv.
Englanti (ASV 1901)
5:20 And we know that the Son of God is come, and hath given us an understanding, that we know him that is true, and we are in him that is true, [even] in his Son Jesus Christ. This is the true God, and eternal life.