maanantai 19. elokuuta 2013

uusi elämä

 

Room 12:1 Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. 2 Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä. 3 Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut.

Room 6: 13 Älkää antako ruumiinne jäseniä synnin käyttöön vääryyden aseiksi! Kun nyt kerran olette siirtyneet kuolemasta elämään, antakaa itsenne Jumalalle ja ruumiinne jäsenet hänelle vanhurskauden aseiksi!
14 Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.


1 Kor 6: 20 sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!


1 Piet 3:Näin ei mikään tule esteeksi rukouksillenne.
Hyvän tekeminen ja kärsimys
8 Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, jakakaa toistenne ilot ja surut, rakastakaa toisianne ja olkaa hyväsydämisiä ja nöyriä.
9 Älkää vastatko pahaan pahalla älkääkä herjaukseen herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa. Siihen teidät on kutsuttukin, jotta perisitte siunauksen.
10 Sillä se, joka tahtoo rakastaa elämää
ja haluaa nähdä hyviä päiviä,
hillitköön kielensä pahoista sanoista
ja huulensa valhetta puhumasta.
11 Kääntyköön hän pois pahasta ja tehköön hyvää,
etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.12 Sillä Herran silmät katsovat hurskaiden puoleen, hänen korvansa kuulevat heidän rukouksensa, mutta Herran kasvot kääntyvät pahantekijöitä vastaan.

13 Kuka voi tehdä teille pahaa, jos te kiihkeästi pyritte tekemään hyvää?
14 Ja vaikka joutuisittekin kärsimään vanhurskauden tähden, te olette autuaita. "Älkää heitä pelätkö älkääkä hämmentykö",
15 vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu.

Ps 34:8 Herran enkeli on asettunut vartioon. Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa, ja pelastaa heidät.

9 Katsokaa, nähkää omin silmin!
Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä!
Onnellinen se, joka turvaa häneen.
10 Pelätkää Herraa, te hänen pyhänsä!
Mitään ei puutu niiltä, jotka häntä pelkäävät.
11 Nuoret leijonatkin uupuvat ja näkevät nälkää, mutta sillä, joka turvaa Herraan, on kaikkea kyllin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti