keskiviikko 13. helmikuuta 2019

13.02.2019 Ps 89:14-22


”Sinulla on voimallinen käsivarsi, sinun kätesi on väkevä, oikea kätesi on kohotettu.

Vanhurskaus ja oikeus ovat sinun valtaistuimesi perustus.

Armo ja totuus käyvät kasvojesi edellä.

Onnellinen se kansa, joka tuntee juhlariemun ja vaeltaa sinun kasvojesi valossa, Herra!

Sinun nimessäsi he riemuitsevat kaiken päivää, sinun vanhurskaudessasi heidät korotetaan.

Sinä olet heidän voimansa ja kaunistuksensa, ja armossasi sinä kohotat meidän sarvemme.

Herra on meidän kilpemme, Israelin Pyhä meidän kuninkaamme. Muinoin sinä puhuit hurskaillesi näyssä ja sanoit: ”Olen antanut avun sankarille, olen korottanut kansan keskeltä nuorukaisen. Olen löytänyt palvelijani Daavidin. Olen voidellut pyhällä öljylläni hänet, jota käteni lujasti tukee ja jota käsivarteni vahvistaa.”Psalmit 89:14-22 FINRK

Rakkaudella Isältä: Taivaan ruhtinas oli omiensa joukossa.

 Jumalan suuri lahja oli annettu maailmalle.

Se oli iloksi köyhille sillä hän oli tullut tekemään heidät valtakuntansa perillisiksi.

Se oli iloksi rikkaille sillä hän opettaisi heidät hankkimaan ikuisia rikkauksia.

Se oli iloksi tietämättömille sillä hän antaisi heilleviisautta niin että he pelastuisivat.


Se oli iloksi oppineille sillä hänavaisi heille syvempiä salaisuuksia kuin he milloinkaan olivat tutkineet. Nyt ei ollut opetuslasten aika paastota. Heidän oli avattava sydämensä ottamaan vastaan hänen kirkkautensa voidakseen heijastaa valoa niille jotka istuivat pimeydessä ja kuoleman varjossa.
Psalm 89:14-22 Amplified Bible, Classic Edition (AMPC)
14 Righteousness and justice are the foundation of Your throne; mercy and loving-kindness and truth go before Your face.
15 Blessed (happy, fortunate, to be envied) are the people who know the joyful sound [who understand and appreciate the spiritual blessings symbolized by the feasts]; they walk, O Lord, in the light and favor of Your countenance!
16 In Your name they rejoice all the day, and in Your righteousness they are exalted.
17 For You are the glory of their strength [their proud adornment], and by Your favor our horn is exalted and we walk with uplifted faces!
18 For our shield belongs to the Lord, and our king to the Holy One of Israel.
19 Once You spoke in a vision to Your devoted ones and said, I have endowed one who is mighty [a hero, giving him the power to help—to be a champion for Israel]; I have exalted one chosen from among the people.
20 I have found David My servant; with My holy oil have I anointed him,
21 With whom My hand shall be established and ever abide; My arm also shall strengthen him.
22 The enemy shall not exact from him or do him violence or outwit him, nor shall the wicked afflict and humble him.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti