Näytetään tekstit, joissa on tunniste toivo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toivo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

01.06.

1 Piet. 4:12 Rakkaat ystävät, älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa.
 13 Iloitkaa päinvastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitte iloita ja riemuita myös silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy.
14 Kun teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, te olette autuaat, sillä teidän yllänne on kirkkauden Henki, Jumalan Henki. 
 15 Kenenkään teistä ei tule kärsiä murhamiehenä tai varkaana tai pahantekijänä tai toisten petkuttajana.
 16 Mutta sen, joka kärsii kristittynä, ei pidä hävetä, vaan hän kirkastakoon kristityn nimellään Jumalaa.
17 On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia?
18 -- Jos hurskas pelastuu vaivoin, miten käykään jumalattoman ja syntisen!
19 Sen tähden ne, jotka joutuvat kärsimään, jos niin on Jumalan tahto, antakoot elämänsä uskollisen Luojan haltuun ja tehkööt edelleen sitä, mikä on hyvää.

torstai 19. joulukuuta 2013

31.12.

Jes 14: 7 Kaikki maa lepää nyt tyynenä rauhassaan,
riemuhuudot kaikuvat kaikkialta.

25.12.

Jes 65:17 Katso, minä luon uuden taivaan
ja uuden maan.
Menneitä ei enää muistella,
ne eivät nouse mieleen.
18 Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja
ikuisesti
siitä, mitä minä luon.

23.12.

Ps 84:11 Parempi on päivä sinun esipihoissasi
kuin tuhat päivää muualla.
Mieluummin olen kerjäläisenä temppelisi ovella
kuin asun jumalattomien katon alla.
12 Herra Jumala on aurinko ja kilpi,
hän lahjoittaa meille armon ja kunnian.
Hän ei kiellä hyvyyttään
niiltä, jotka vaeltavat nuhteettomasti.
13 Autuas se, joka turvaa sinuun, Herra Sebaot!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

16.12.

Room 6: 22 Mutta kun nyt olette päässeet vapaiksi synnistä ja tulleet Jumalan palvelijoiksi, te korjaatte satona pyhityksen ja saatte lopuksi ikuisen elämän.
23 Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

maanantai 18. marraskuuta 2013

22.11.

Room 8: 25 Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä kärsivällisesti.
26 Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.
27 Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta.
28 [i] Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa* ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.

tiistai 12. marraskuuta 2013

siunattu

Jes 30:18 Kuitenkin Herra vain odottaa,
että voisi olla teille armollinen,
hän nousee armahtamaan teitä.
Herra on oikeuden Jumala.
Autuaita ne, jotka häntä odottavat!


Jer 17:7 Siunattu on se mies,
joka luottaa Herraan
ja panee turvansa häneen!
8 Hän on kuin puron partaalle istutettu puu, joka kurottaa juurensa veteen. Ei se pelkää helteen tuloa, sen lehvät pysyvät aina vihreinä. Vaikka tulee kuiva vuosi, ei sillä ole mitään hätää, silloinkin se kantaa hedelmää.

Sananl 16: 20 ... onni on sen, joka turvaa Herraan.

12.11.

Ps 103:4 Hän päästää minut kuoleman otteesta
ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella.
5 Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka.

Job 33:23 Ehkä hänen vierellään on silloin enkeli,
puolestapuhuja, yksi tuhansista,
niistä, jotka ilmoittavat ihmisille,
mikä on oikein.
24 Ehkä Jumala armahtaa häntä ja sanoo enkelille:
"Vapauta hänet vaipumasta hautaan,
olen saanut hänestä lunnaat!"
25 Silloin hänen ruumiinsa elpyy,
hänestä tulee yhtä uljas
kuin hän oli nuoruutensa päivinä.
26 Hän rukoilee, ja Jumala on hänelle suosiollinen,
hän saa riemuiten katsella Jumalan kasvoja.
Jumala on hänet pelastanut.
27 Hän laulaa kaikille ihmisille:
"Olin tehnyt syntiä, olin vääntänyt vääräksi suoran,
mutta hän ei mitannut minulle ansioni mukaan.
28 Hän lunasti minut, en joutunut hautaan, minä saan yhä kulkea valossa."

Hebr. 1: 14 Eivätkö enkelit ole palvelevia henkiä? Heidät lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden.

Ps 34: 2 Minä tahdon aina ylistää Herraa,
lakkaamatta laulaa hänelle kiitosta!
3 Herran hyvyyden tähden
minä ylistän itseäni onnelliseksi.
Maan hiljaiset kuulevat sen ja iloitsevat.
4 Tulkaa, kiittäkää minun kanssani Herraa, kunnioittakaamme yhdessä hänen nimeään!
5 Minä käännyin Herran puoleen,
ja hän vastasi minulle.
Hän vapautti minut kaikesta pelosta.
6 Ne, jotka katsovat häneen, säteilevät iloa,
heidän kasvonsa eivät punastu häpeästä.
7 Minä olin avuton ja huusin apua. Herra kuuli minua ja pelasti minut kaikesta hädästä.
8 Herran enkeli on asettunut vartioon. Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa, ja pelastaa heidät.
9 Katsokaa, nähkää omin silmin!
Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä!
Onnellinen se, joka turvaa häneen.

 
Ps 2: 12...Hyvä on sen osa, joka turvaa häneen!

Ps 3: 6 Minä menen levolle ja nukahdan,
sitten herään taas aamuun.
Koko yön Herra suojelee minua.



maanantai 11. marraskuuta 2013

11.11.

Ps 139:1...Koko sydämestäni minä sinua kiitän,
sinua minä soitollani ylistän --
armosi ja uskollisuutesi tähden. 
 luja on antamasi lupaus.

3 .. sinä vastasit, annoit sydämeeni voimaa ja rohkeutta.
4 ... Herran kunnia on suuri! 6 Herra on korkeuksissa, mutta hän näkee alhaisimmankin ja erottaa jo etäältä ylpeän.

7 Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon,
sinä annat minulle voimaa elää.


Ef. 3: 16 Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne.
17 Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.

Ef 1: 17 Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet,  
18 ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut

lauantai 9. marraskuuta 2013

09.11.

Joh 10: 9 Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.
 10 ... Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. 

Joh 1:16 Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet,
armoa armon lisäksi.


Room 1:17 ... saavat omakseen vanhurskauden ylenpalttisen armon ja lahjan, elämään ja hallitsemaan yhden ainoan ansiosta, Jeesuksen Kristuksen. 

Kol 1: 10 ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Hän on kaikkien valtojen ja voimien pää.

lauantai 26. lokakuuta 2013

26.10.

Hes 36:26 Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.  
27 Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.

Hes 18: 31 Heittäkää pois kaikki rikkomuksenne, kaikki se millä olette syntiä tehneet, ja ottakaa rintaanne uusi sydän ja uusi henki. Miksi te kuolisitte, israelilaiset?  
32 En minä tahdo kenenkään kuolemaa -- näin sanoo Herra Jumala. Kääntykää, niin saatte elää!

2 Piet 3: 9 Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät. 

Room 2:  4 Halveksitko sinä Jumalan suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä? Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys johtaa sinut kääntymiseen?


1 Tim 2: 4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
5 Jumala on yksi,
ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä,
ihminen Kristus Jeesus.
6 Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta, todistukseksi Jumalan tarkoituksesta.

Room 8: 16 Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia.
17 Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän. 

 Hebr 10:Jumalan tahdon. 10 Tämän tahdon mukaisesti meidät on pyhitetty ainutkertaisella uhrilla, kun Jeesus Kristus uhrasi oman ruumiinsa. 

Hebr 9: 12 Hän...on uhrannut oman verensä. Näin hän on kertakaikkisesti täyttänyt tehtävänsä, astunut sisään kaikkeinpyhimpään ja hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen.

1 Piet 1: 3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista.

5 ja voimallaan Jumala varjelee teidät uskossa, niin että te saavutatte pelastuksen, joka on valmiina saatettavaksi ilmi lopunaikana.
12 Heille ilmaistiin, etteivät he palvelleet itseään vaan teitä puhuessaan siitä, minkä teille nyt ovat julistaneet ne, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat tuoneet teille evankeliumin. Tähän pelastukseen haluavat enkelitkin päästä edes luomaan silmäyksen.

perjantai 4. lokakuuta 2013

06.10.

Ps 50:15 Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua."

Joh 6: 38 Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon.  
39 Ja lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki.
40 Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä.

05.10.

1 Joh 4:Rakkaudessa ei ole pelkoa
Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
17 Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole,
18 vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.


1 Tim 2: 4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.

5 Jumala on yksi,
ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä,
ihminen Kristus Jeesus.
6 Hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta, todistukseksi Jumalan tarkoituksesta, kun oikea aika oli tullut.
7 Tämän sanoman julistajaksi ja apostoliksi minut on asetettu. Puhun totta, en valehtele. Minut on pantu kansojen opettajaksi, opettamaan niille uskon totuutta. 8 Tahdon, että kun miehet rukoilevat, he kohottavat kätensä rukoukseen puhtain mielin, ilman vihaa ja ilman epäilyä.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

04.09.

Room 15:
1 Meidän, jotka olemme vahvoja, on kestettävä heikkojen vajavuuksia. Emme saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista.
 2 Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä.
 3 Ei Kristuskaan ajatellut itseään. Onhan kirjoitettu: "Sinun herjaajiesi herjaukset ovat osuneet minuun."  
 4 Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa.  
 5 Jumala, jolta kestävyys ja rohkaisu tulevat, antakoon teidän olla keskenänne yksimielisiä Kristuksen Jeesuksen tahdon mukaisesti,
 6 niin että te yksimielisesti, yhdestä suusta ylistäisitte Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää.
 7 Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi.
 8 Tarkoitan tätä: Kristus on tullut palvelemaan juutalaisia. Hän on tullut vahvistamaan isille annetut lupaukset osoittaakseen, että Jumala pysyy sanassaan.
 9 Hän on tullut myös, jotta muut kansat saisivat ylistää Jumalaa hänen laupeudestaan, niin kuin on kirjoitettu: -- Siksi ylistän sinua kansojen keskellä, laulan kiitosta sinun nimellesi.
 10 Ja edelleen: -- Riemuitkaa, kansat, yhdessä hänen kansansa kanssa.
 11 Ja vielä: -- Kiittäkää Herraa, kaikki kansat! Ylistäkää häntä, kansakunnat!  
12 Jesaja taas sanoo: -- Iisain juuresta nousee verso, joka kohoaa kansojen hallitsijaksi. Häneen kansat panevat toivonsa.
 13 Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.

Jes 58.9 Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: "Tässä minä olen."

Jos hävität sorron ikeen keskuudestasi
ja lopetat sormella osoittelun ja pahat puheet,
10 jos annat nälkäiselle omastasi
ja ravitset sen, joka kärsii puutetta,
niin sinun pimeyteesi koittaa valo
ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi.
11 Ja Herra on alati ohjaava sinua. Aavikon paahteessakin hän elvyttää voimasi ja vahvistaa jäsenesi. Sinä olet kuin vehmas puutarha, kuin lähde, jonka vesi ei ehdy.
12 Ammoin raunioituneet asumuksesi sinä rakennat jälleen, pystytät rakennuksia muinaisille perustuksille, ja niin sinun nimesi on oleva: sortuneiden muurien korjaaja, maan asutuksen elvyttäjä.