torstai 31. heinäkuuta 2014

31.07.

Ilm. 3:6 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'
3:7 Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa:
3:8 Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt. >> Jakeen lisätiedot
3:9 Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.
3:10 Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.
3:11 Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
3:12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.
3:13 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'



6 "Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.
Kirje Filadelfian seurakunnalle
7 "Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita:
"Näin sanoo Pyhä ja Tosi, Daavidin avaimen haltija, hän, jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje, hän, jonka sulkemaa ovea ei kukaan avaa:
8 "Minä tiedän sinun tekosi. Edessäsi on nyt avoin ovi, minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea. Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni. 9 Niinpä minä annan sinulle väkeä Saatanan synagogasta, niitä valehtelijoita, jotka sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole. Minä panen heidät tulemaan luoksesi ja kumartumaan maahan jalkojesi edessä, ja he ymmärtävät silloin, että sinä olet minun valittuni. 10 Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt, ja siksi minä puolestani tarkoin varjelen sinua ja pelastan sinut siitä koetuksen hetkestä, joka kohtaa koko maailman ja panee koetteelle maan asukkaat.
11 "Minä tulen pian. Pidä kiinni siitä mitä sinulla on, ettei kukaan vie voitonseppelettäsi. 12 Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni.
13
"Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.


Ilm 3:  He who is able to hear, let him listen to and heed what the [Holy] Spirit says to the assemblies (churches).
And to the angel (messenger) of the assembly (church) in Philadelphia write: These are the words of the Holy One, the True One, He Who has the key of David, Who opens and no one shall shut, Who shuts and no one shall open:
I know your [record of] works and what you are doing. See! I have set before you a door wide open which no one is able to shut; I know that you have but little power, and yet you have kept My Word and guarded My message and have not renounced or denied My name.

Take note! I will make those of the synagogue of Satan who say they are Jews and are not, but lie—behold, I will make them come and bow down before your feet and learn and acknowledge that I have loved you.
10 Because you have guarded and kept My word of patient endurance [have held fast the [b]lesson of My patience with the [c]expectant endurance that I give you], I also will keep you [safe] from the hour of trial (testing) which is coming on the whole world to try those who dwell upon the earth.
11 I am coming quickly; hold fast what you have, so that no one may rob you and deprive you of your crown.

12 He who overcomes (is victorious), I will make him a pillar in the sanctuary of My God; he shall never be put out of it or go out of it, and I will write on him the name of My God and the name of the city of My God, the new Jerusalem, which descends from My God out of heaven, and My own new name.
13 He who can hear, let him listen to and heed what the Spirit says to the assemblies (churches).

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

30.07.


Joh. 3:17
Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. > Siirry
Rinnakkaisviitteet
Joh. 12:47 Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman. > Siirry
1Joh. 4:14 Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi. > Siirry

Englanti (KJV 1789)
3:17 For God sent not his Son into the world to condemn the world; but that the world through him might be saved.


Joh. 3:18
Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. > Siirry
Rinnakkaisviitteet
Joh. 5:24 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään. > Siirry
Ap.t. 4:12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman." > Siirry

Englanti (KJV 1789)
3:18 He that believeth on him is not condemned: but he that believeth not is condemned already, because he hath not believed in the name of the only begotten Son of God.


Joh 3:17 For God did not send the Son into the world in order to judge (to reject, to condemn, to pass sentence on) the world, but that the world might find salvation and be made safe and sound through Him.
18 He who believes in Him [who clings to, trusts in, relies on Him] is not judged [he who trusts in Him never comes up for judgment; for him there is no rejection, no condemnation—he incurs no damnation]; but he who does not believe (cleave to, rely on, trust in Him) is judged already [he has already been convicted and has already received his sentence] because he has not believed in and trusted in the name of the only begotten Son of God. [He is condemned for refusing to let his trust rest in Christ’s name.]

tiistai 29. heinäkuuta 2014

29.07.


Ps. 119:103
Kuinka makeat ovat minulle sinun lupauksesi! Ne ovat hunajaa makeammat minun suussani. > Siirry
Ei rinnakkaisviitteitä
Englanti (KJV 1789)

119:103 How sweet are thy words unto my taste! [yea, sweeter] than honey to my mouth!
119:104 Sinun asetuksistasi minä saan ymmärrystä; sentähden minä vihaan kaikkia valheen teitä. >> Jakeen lisätiedot
119:105 Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.
119:106 Minä olen vannonut ja tahdon sen täyttää: noudattaa sinun vanhurskautesi oikeuksia.
119:107 Minä olen kovin vaivattu; Herra, virvoita minua sanasi jälkeen.
119:108 Kelvatkoon sinulle, Herra, minun suuni vapaaehtoiset uhrit, ja opeta minulle oikeutesi.
119:109 Minun henkeni häälyy alati kämmenelläni, mutta sinun lakiasi minä en unhota.  Jakeen lisätiedot
119:114 Sinä olet minun suojani ja kilpeni, sinun sanaasi minä panen toivoni. >> Jakeen lisätiedot


Ps 119:103 Miten suloiset ovatkaan sinun sanasi!
Ne maistuvat hunajaa makeammilta.
104 Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä. Sen tähden minä vihaan kaikkia valheen teitä!
105 Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni,
se on valo minun matkallani.
106 Olen vannonut valan, ja valani pidän:
minä noudatan sinun vanhurskaita päätöksiäsi.
107 Herra, paljon olen joutunut kärsimään.
Anna minun elää -- tee sanasi mukaan!
108 Olkoon lupaukseni sinulle mieluisa uhri, Herra.
Opeta minut tuntemaan päätöksesi!
113 Mieltään muuttelevia minä vihaan,
mutta sinun lakiasi rakastan.
114 Sinä olet minun suojani ja kilpeni,
sinun sanaasi minä panen toivoni.


Ps 119:103. Kuinka suloisia ovatkaan
sanasi kielelläni, hunajaa makeampia suussani!
104. Sinun asetuksistasi minä saan
ymmärrystä.
Sen tähden minä vihaan kaikkia
valheen teitä.
105. Sinun sanasi on jalkojeni
Lamppu ja valo minun polullani.
106. Olen vannonut ja tahdon pitää
valani, että noudatan sinun
vanhurskaita päätöksiäsi.
107. Olen kärsinyt hyvin paljon.
Herra, virvoita minua sanasi
mukaan.
108. Kelvatkoot sinulle, Herra,
minun suuni vapaaehtoiset
uhrit. Opeta minulle säädöksesi.
109. Henkeni on aina
kämmenelläni, mutta sinun opetustasi en
unohda.
110. Jumalattomat ovat virittäneet
ansan minun eteeni, mutta sinun asetuksistasi minä
en eksy.
111. Sinun todistuksesi ovat
ikuinen perintöosani, ne ovat sydämeni ilo.
112. Olen taivuttanut sydämeni
noudattamaan sinun lakejasi,
aina ja loppuun asti.

114. Sinä olet kätköpaikkani ja
kilpeni, sinun sanaasi minä panen
toivoni.


Ps 119:103 How sweet are Your words to my taste, sweeter than honey to my mouth!104 Through Your precepts I get understanding; therefore I hate every false way.
105 Your word is a lamp to my feet and a light to my path.
106 I have sworn [an oath] and have confirmed it, that I will keep Your righteous ordinances [hearing, receiving, loving, and obeying them].
107 I am sorely afflicted; renew and quicken me [give me life], O Lord, according to Your word!
108 Accept, I beseech You, the freewill offerings of my mouth, O Lord, and teach me Your ordinances.
109 My life is continually in my hand, yet I do not forget Your law.
114 You are my hiding place and my shield; I hope in Your word.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

28.07.

Joh. 5:24
Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään. > Siirry
Rinnakkaisviitteet
Luuk. 23:43 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."
> Siirry
Joh. 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. > Siirry
Joh. 3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. > Siirry
Joh. 6:40 Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä." > Siirry
Joh. 6:47 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä. > Siirry
Joh. 8:51 Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa." > Siirry

Englanti (KJV 1789)
5:24 Verily, verily, I say unto you, He that heareth my word, and believeth on him that sent me, hath everlasting life, and shall not come into condemnation; but is passed from death unto life.

Joh 5: 24 "Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään.



Joh 5:24 I assure you, most solemnly I tell you, the person whose ears are open to My words [who listens to My message] and believes and trusts in and clings to and relies on Him Who sent Me has (possesses now) eternal life. And he does not come into judgment [does not incur sentence of judgment, will not come under condemnation], but he has already passed over out of death into life.

  Joh 3:18 He who believes in Him [who clings to, trusts in, relies on Him] is not judged [he who trusts in Him never comes up for judgment; for him there is no rejection, no condemnation—he incurs no damnation]; but he who does not believe (cleave to, rely on, trust in Him) is judged already [he has already been convicted and has already received his sentence] because he has not believed in and trusted in the name of the only begotten Son of God. [He is condemned for refusing to let his trust rest in Christ’s name.]

perjantai 25. heinäkuuta 2014

27.07.

Ef. 6:17
ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana. > Siirry
Rinnakkaisviitteet
Jes. 59:17 Ja hän puki yllensä vanhurskauden kuin rintahaarniskan ja pani pelastuksen kypärin päähänsä, hän puki koston vaatteet puvuksensa ja verhoutui kiivauteen niinkuin viittaan. > Siirry
Hebr. 4:12 Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; > Siirry
Ilm. 1:16 Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa. > Siirry

Englanti (KJV 1789)
6:17 And take the helmet of salvation, and the sword of the Spirit, which is the word of God:

Ef 6: 17 Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.
Ef 6:17 And take the helmet of salvation and the sword that the Spirit [d]wields, which is the Word of God.

26.07

Joh 6: 63 Henki yksin tekee eläväksi, lihasta ei ole mitään hyötyä. Ne sanat, jotka olen teille puhunut, ovat henki ja elämä.

Joh. 6:63
Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä. > Siirry
Rinnakkaisviitteet
2Kor. 3:6 joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. > Siirry

Englanti (KJV 1789)
6:63 It is the spirit that quickeneth; the flesh profiteth nothing: the words that I speak unto you, [they] are spirit, and [they] are life.
Joh 6: 63 It is the Spirit Who gives life [He is the Life-giver]; the flesh conveys no benefit whatever [there is no profit in it]. The words (truths) that I have been speaking to you are spirit and life.

25.07.

Ps 22: 27 Köyhät syökööt ja tulkoot kylläisiksi,
Herraa etsivät ylistäkööt häntä!
Olkoon teillä voimaa ja rohkeutta iäti!

Ps. 22:27
Nöyrät saavat syödä ja tulevat ravituiksi; ne, jotka etsivät Herraa, ylistävät häntä. Teidän sydämenne on elävä iankaikkisesti. > Siirry
Rinnakkaisviitteet
Ps. 69:33 Nöyrät näkevät sen ja riemuitsevat; elpyköön teidän sydämenne, teidän, jotka etsitte Jumalaa. > Siirry
Jes. 65:13 Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minun palvelijani syövät, mutta te näette nälkää; katso, minun palvelijani juovat, mutta te kärsitte janoa; katso, minun palvelijani iloitsevat, mutta te joudutte häpeään. > Siirry
Matt. 5:5 Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä. > Siirry

Englanti (KJV 1789)
22:26 The meek shall eat and be satisfied: they shall praise the LORD that seek him: your heart shall live for ever.

Ps 22:26 The poor and afflicted shall eat and be satisfied; they shall praise the Lord—they who [diligently] seek for, inquire of and for Him, and require Him [as their greatest need]. May your hearts be quickened now and forever!


torstai 24. heinäkuuta 2014

24.07.

Ap.t. 17:11
Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin. > Siirry
Rinnakkaisviitteet
Jes. 34:16 Etsikää Herran kirjasta ja lukekaa: ei yhtäkään näistä ole puuttuva, ei yksikään toistansa kaipaava. - "Sillä minun suuni on niin käskenyt." - Hänen henkensä on ne yhteen koonnut. > Siirry

Joh. 5:39 Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta;
> Siirry
Englanti (KJV 1789)

17:11 These were more noble than those in Thessalonica, in that they received the word with all readiness of mind, and searched the scriptures daily, whether those things were so.

Apt. 17:11 Juutalaiset olivat täällä avarakatseisempia kuin Tessalonikassa. He ottivat sanan halukkaasti vastaan ja tutkivat päivittäin kirjoituksista, pitikö kaikki paikkansa.

Apt 17:11 Now these [Jews] were better disposed and more noble than those in Thessalonica, for they were entirely ready and accepted and welcomed the message [[a]concerning the attainment through Christ of eternal salvation in the kingdom of God] with inclination of mind and eagerness, searching and examining the Scriptures daily to see if these things were so.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

23.07.

1 Piet. 1:25 mutta Herran sana pysyy iäti.Juuri tämä sana on teille ilosanomana julistettu.

1Piet. 1:25
mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti." Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu. > Siirry
Rinnakkaisviitteet
Matt. 5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. > Siirry
Matt. 24:35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa. > Siirry

Englanti (KJV 1789)
1:25 But the word of the Lord endureth for ever. And this is the word which by the gospel is preached unto you.
1 Piet 1: 25 But the Word of the Lord ([f]divine instruction, the Gospel) endures forever. And this Word is the good news which was preached to you.
Matt. 5: 18 For truly I tell you, until the sky and earth pass away and perish, not one smallest letter nor one little hook [identifying certain Hebrew letters] will pass from the Law until all things [it foreshadows] are accomplished.
Matt 24: 35 [s]Sky and earth will pass away, but My words will not pass away.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

millainen


Ilm 3: 19 Those whom I [dearly and tenderly] love, I tell their faults and convict and convince and reprove and [I discipline and instruct them]. So be enthusiastic and in earnest and burning with zeal and repent [changing your mind and attitude].
Ne joita minä rakkaasti ja hellästi rakastan minä kerron heille heidän virheensä ja julistan syylliseksi ja suostuttelen ja nuhtelen ja minä annan tehtäväksi itsekurin ja ohjeistan heitä.
Siis olkaa innokkaita ja hartaita, vakavia, totisia ja palakaa innosta katua muuttaa mielenne ja asenteenne.
Ilm 3:20 Behold, I stand at the door and knock; if anyone hears and listens to and heeds My voice and opens the door, I will come in to him and will eat with him, and he [will eat] with Me.
21 He who overcomes (is victorious), I will grant him to sit beside Me on My throne, as I Myself overcame (was victorious) and sat down beside My Father on His throne.

22 He who is able to hear, let him listen to and heed what the [Holy] Spirit says to the assemblies (churches).


Raamattu kertoo millainen minä olen ja millainen Jumala on.
Minä olen syntinen, syyllinen, kovakorvainen, ylpeä, luulen olevani oikeassa, vastahakoinen, tyhmä, päätön ja järjetön ja täysin eksynyt ja täysin väärässä.
Jumala on viisas, hellä, rakastava, pitkämielinen, huumorintajuinen, voimallinen, luova, luotettava, armollinen.
Hän toimii, ohjaa, auttaa, kehottaa, kutsuu, rakastaa, ymmärtää tilanteita, parantaa, korjaa, antaa tilaisuuksia, muuttaa olosuhteita.
Minä olen myös kiitollinen, ihastuksissani, ihmeissäni, mykkänä ihmetyksestä, riemuissani, palvon, ylistän, kunnioitan, minä olen saanut anteeksiannon, löytänyt tottelemisen tien alun.

Ilm 3:19 Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi!
 
20 Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. 21 "Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen. 22 "Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille."

suosion valo


Job 21:22:21 Tee siis sovinto ja elä rauhassa hänen kanssaan, niin saavutat onnen. 22:22 Ota opetusta hänen suustaan ja kätke hänen sanansa sydämeesi. 
22:23 Kun palajat Kaikkivaltiaan tykö, niin tulet raketuksi, jos karkoitat vääryyden majastasi kauas, 22:24 viskaat kulta-aarteesi tomuun ja Oofirin kullan joen kivien joukkoon. 
22:25 Jos Kaikkivaltias tulee sinun kulta-aarteeksesi, sinun hopeaharkoiksesi, 
22:26 silloin on ilosi oleva Kaikkivaltiaassa, ja sinä nostat kasvosi Jumalan puoleen. 
22:27 Kun rukoilet häntä, niin hän kuulee sinua, ja sinä saat täyttää lupauksesi. 
22:28 Jos mitä päätät, niin se sinulle onnistuu, ja sinun teillesi loistaa valo. 
22:29 Jos tie painuu alaspäin, niin sinä sanot: 'Ylös!' ja hän auttaa nöyrtyväistä. >> Jakeen lisätiedot


Job 22:21 Acquaint now yourself with Him [agree with God and show yourself to be conformed to His will] and be at peace; by that [you shall prosper and great] good shall come to you.
22 Receive, I pray you, the law and instruction from His mouth and lay up His words in your heart.
23 If you return to the Almighty [and submit and humble yourself before Him], you will be built up; if you put away unrighteousness far from your tents,
24 If you lay gold in the dust, and the gold of Ophir among the stones of the brook [considering them of little worth],
25 And make the Almighty your gold and [the Lord] your precious silver treasure,26 Then you will have delight in the Almighty, and you will lift up your face to God.
27 You will make your prayer to Him, and He will hear you, and you will pay your vows.
28 You shall also decide and decree a thing, and it shall be established for you; and the light [of God’s favor] shall shine upon your ways.
29 When they make [you] low, you will say, [There is] a lifting up; and the humble person He lifts up and saves.

Tutustuta nyt itsesi Hänen kanssaan (sovi, ole samaa mieltä Jumalan kanssa ja näytä, että olet mukautunut Hänen tahtoonsa) ja ole rauhassa, siten (tulet kukoistamaan ja menestymään) ja hyvä tulee luoksesi
Vastaanota, rukoilen sinua, laki ja opetus Hänen suustaan ja pane Hänen sanansa sydämeesi
Jos palaat Kaikkivaltiaan luo (ja alistut, mukaudut ja nöyrryt Hänen edessään) sinut luodaan, rakennetaan uudelleen; jos panet vääryyden kauas pois kodistasi
Jos heität kultasi tomuun ja Ophirin kullan joen kivien joukkoon, pitäen niitä arvottomina
ja teet Kaikkivaltiaan kulta-aarteeksesi ja Herran arvokkaaksi hopea-aarteeksesi
silloin sinä saat ilon Kaikkivaltiaassa ja haluat nostaa kasvosi Jumalaa kohti
Haluat rukoilla häntä ja Hän kuulee sinua ja saat maksaa lupauksesi
Sen mihin ryhdyt, minkä päätät se menestyy ja Jumalan suosion valo on teidesi yllä.



Job 22:21 Tee sovinto Jumalan kanssa, Job,
elä hänen tahtonsa mukaan,
niin saat jälleen onnen.
22 Kun hän sinua opettaa, kuule häntä,
talleta sydämeesi hänen sanansa.
23 Jos palaat Kaikkivaltiaan luo, hän nostaa sinut
jälleen.
Jos karkotat vääryyden talostasi,
24 jos puhdas kulta on sinulle pelkkää tomua
ja Ofirin kulta vain puron kiviä
25 -- onhan Kaikkivaltias sinun aarteesi,
kaikkea kultaa ja hopeaa arvokkaampi --
26 silloin Kaikkivaltias antaa osaksesi ilon,
saat kohottaa kasvosi Jumalaa kohden.
27 Sinä rukoilet häntä, ja hän kuulee sinua,
ja sinä saat uhrata hänelle
sen minkä olet luvannut.
28 Mihin tahansa ryhdytkin, se onnistuu,
valo loistaa sinun teilläsi.
29 Sen, joka kerskuu, hän painaa maahan, mutta nöyrän hän nostaa.

pois tieltämme

Kol 2: 13 And you who were dead in trespasses and in the uncircumcision of your flesh (your sensuality, your sinful carnal nature), [God] brought to life together with [Christ], having [freely] forgiven us all our transgressions,
14 Having cancelled and blotted out and wiped away the handwriting of the note (bond) with its legal decrees and demands which was in force and stood against us (hostile to us). This [note with its regulations, decrees, and demands] He set aside and cleared [j]completely out of our way by nailing it to [His] cross.

 Kol 2: 2:13 Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
2:14 ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin >> Jakeen lisätiedot

 Kol 2: 13 Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi,
14 hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin.
15 Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan.

22.07.

Ps 119:89 Iankaikkisesti pysyy sinun sanasi, Herra, vahvana taivaissa.
119:90 Sinun uskollisuutesi kestää polvesta polveen, sinä perustit maan, ja se pysyy.
119:91 Sinun järjestyksesi mukaan ne pysyvät vielä tänä päivänä, sillä ne kaikki ovat sinun palvelijoitasi.
119:92 Ellei sinun lakisi olisi ollut minun iloni, olisin menehtynyt kurjuuteeni.
119:93 En minä ikinä unhota sinun asetuksiasi, sillä niillä sinä minua virvoitat.
119:94 Sinun omasi minä olen, pelasta minut, sillä sinun asetuksiasi minä kysyn.
119:95 Jumalattomat väijyvät minua, tuhotakseen minut, mutta minä tarkkaan sinun todistuksiasi.
119:96 Kaikella täydellisellä on rajansa - sen olen nähnyt - mutta sinun käskysi ovat ylen avarat. >> Jakeen lisätiedot

Ps 119:89 Herra, sinun sanasi on ikuinen.
Sen luja perusta on taivaassa.
90 Polvesta polveen pysyy totuutesi.
Sinä panit paikoilleen maan, ja se pysyy.
91 Sinun päätöstesi varassa on yhä kaikki,
koko luomakunta palvelee sinua.
92 Ellei lakisi olisi ollut minun ilonani,
olisin menehtynyt kurjuuteen.
93 Milloinkaan en unohda sinun säädöksiäsi,
ne antavat minulle elämän.
94 Minä kuulun sinulle. Pelasta minut!
Sinun säädöstesi mukaan minä tahdon elää.
95 Jumalattomat väijyvät minua tuhotakseen minut,
mutta minä tutkin sinun liittosi säädöksiä.
96 Kaikelle tulee loppu, sen olen nähnyt, mutta sinun käskysi ovat ikuisesti voimassa.
97 Kuinka rakastankaan sinun lakiasi!
Kaiken päivää minä sitä tutkin.
98 Sinun käskysi ovat alati ohjeenani,
ne tekevät minut vihollisiani viisaammaksi.
99 Olen oppineempi kuin kaikki opettajani,
kun tutkin sinun liittosi säädöksiä.
100 Olen viisaampi kuin kansan vanhimmat,
kun noudatan sinun säädöksiäsi.

Ps 119:89 Forever, O Lord, Your word is settled in heaven [stands firm as the heavens].
90 
Your faithfulness is from generation to generation; You have established the earth, and it stands fast.
91 All [the whole universe] are Your servants; therefore they continue this day according to Your ordinances.
92 Unless Your law had been my delight, I would have perished in my affliction.
93 I will never forget Your precepts, [how can I?] for it is by them You have quickened me (granted me life).
94 I am Yours, therefore save me [Your own]; for I have sought (inquired of and for) Your precepts and required them [as my urgent need].
95 The wicked wait for me to destroy me, but I will consider Your testimonies.
96 I have seen that everything [human] has its limits and end [no matter how extensive, noble, and excellent]; but Your commandment is exceedingly broad and extends without limits [into eternity].


maanantai 21. heinäkuuta 2014

viehättymällä, hurmaantuneena


Kuinka voin puhdistaa itseni? Jeesus on Jumalan Sana, elävä, persoona. Viehättymällä, hurmaantuneena tähän Persoonaan, Jeesukseen ja säilyttämällä sisälläni, sydämessäni, mielessäni Hänen Sanansa, Hänet, asettaudun, toimin, elän Hänen Sanassaan, Hänen Sanansa mukaan, Hänen mukaansa.
Koko sydämelläni, mielelläni, ajallani olen etsinyt Sinua, janoisena, tiedonhaluisena, kaipaavana Sinua, Sanaasi, totuutta.
Oh, älä salli minun vaeltaa tai astua syrjään, en tietämättömyydestä enkä tahallani käskyistäsi, määräyksistäsi, Sanastasi, Sinusta.
Sanasi on asetettu, piirretty, muurattu sydämeeni, Sanasi lepää sydämessäni, että en voisi langeta Sinua vastaan.
Siunattu, Pyhä, Armas, Autuas olet Sinä Herrani, opeta minulle säädöksesi, Itsesi!


Ps 119: How shall a young man cleanse his way? By taking heed and keeping watch [on himself] according to Your word [conforming his life to it].
10 
With my whole heart have I sought You, inquiring for and of You and yearning for You; Oh, let me not wander or step aside [either in ignorance or willfully] from Your commandments.
11 Your word have I laid up in my heart, that I might not sin against You.
12 Blessed are You, O Lord; teach me Your statutes.

Ps 119: 9. Kuinka voi nuorukainen pitää
tiensä puhtaana?
Siten, että noudattaa sinun
sanaasi.
10. Minä etsin sinua koko
sydämestäni.
Älä salli minun eksyä sinun
käskyistäsi.
11. Olen kätkenyt sanasi sydämeeni,
etten tekisi syntiä sinua vastaan.
12. Siunattu olet sinä, Herra!
Opeta minulle lakisi.