Apt 16: 29 Vartija pyysi valoa, ryntäsi sisään ja heittäytyi vavisten Paavalin ja Silaksen eteen. 30 Hän vei heidät ulos ja kysyi: "Herrat! Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?"
31 He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi."
32 He puhuivat sitten Herran sanaa hänelle ja koko talonväelle.
33 Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.
34 Hän vei heidät kotiinsa ja kattoi heille ruokapöydän, ja yhdessä koko talonväkensä kanssa hän riemuitsi, kun nyt uskoi Jumalaan.
tiistai 31. joulukuuta 2013
07.01.
Apt 3: 6 Mutta Pietari sanoi: "Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele." 7 Hän tarttui miestä oikeasta kädestä ja auttoi hänet ylös, ja siinä samassa mies sai voimaa jalkoihinsa ja nilkkoihinsa.
8 Hän hypähti pystyyn, seisoi jalkojensa varassa ja käveli, ja hän tuli heidän kanssaan temppeliin, hyppeli kulkiessaan ja ylisti Jumalaa. 9 Kaikki näkivät, kuinka hän käveli ja ylisti Jumalaa. 10 He tunsivat hänet samaksi mieheksi, joka oli istunut Kauniillaportilla kerjäämässä, ja olivat hämmästyksestä suunniltaan sen johdosta, mitä hänelle oli tapahtunut.
Ps 57: 11 Sinun armosi ulottuu taivaisiin,
sinun uskollisuutesi ylös pilviin.

06.01.
Room 8: 28 Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa* ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.
29 Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin että hänen Poikansa olisi esikoinen suuressa veljesjoukossa.
30 Ne, jotka Jumala on edeltä määrännyt, hän on myös kutsunut; ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös tehnyt vanhurskaiksi; niille, jotka hän on tehnyt vanhurskaiksi, hän on myös lahjoittanut kirkkautensa.
Ps 36: 11 Herra, suo armosi ja hyvyytesi
niille, jotka tuntevat sinut
ja joilla on vilpitön sydän.

04.01.
1 Tim 1: 15 Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin.
16 Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän.
17 Ikuiselle kuninkaalle, kuolemattomalle, näkymättömälle ja ainoalle Jumalalle kunnia ja kirkkaus aina ja ikuisesti! Aamen.
Ps 36: 9 Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin
ja annat heidän juoda ilosi virrasta.
ja annat heidän juoda ilosi virrasta.
03.01.
Jes 9: 5 Sillä lapsi on syntynyt meille,
poika on annettu meille.
Hän kantaa valtaa harteillaan,
hänen nimensä on
Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.
6 Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan. Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki nyt ja aina.

Ps. 36: 8 Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala!
Sinun siipiesi suojaan
rientävät ihmislapset.
Sinun siipiesi suojaan
rientävät ihmislapset.
01.01.2014
Hebr. 3:1 Tämän tähden, te pyhät veljet, te, jotka olette saaneet taivaasta kutsun, kiinnittäkää katseenne Jeesukseen, joka on tunnustuksemme apostoli ja ylipappi.
torstai 19. joulukuuta 2013
30.12.
Ilm 21:
3 ... "Katso, Jumalan
asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan,
ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän
luonaan,
4 ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut."
4 ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut."
29.12.
Jes 35:
10 Herran vapaiksi ostamat palaavat
ja saapuvat riemuiten Siioniin.
He kantavat päänsä päällä ikuista iloa.
Ilo ja riemu astuvat portista,
huoli ja huokaus pakenevat kauas.
28.12.
Jes 1:18 -- Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on,
sanoo Herra.
-- Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset,
ne tulevat valkeiksi kuin lumi.
Vaikka ne ovat purppuranpunaiset,
ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa. 19 Jos te taivutatte mielenne kuulemaan minua,
te saatte syödä maan hyvyyttä,

27.12.
Ilm 21:22 sen
temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, hän ja
Karitsa.
23 Kaupunki ei myöskään tarvitse valokseen
aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee
sen, ja sen lamppuna on Karitsa.
24 Kansat kulkevat
sen valossa, ja maailman kuninkaat tuovat sinne
mahtinsa kaiken loiston.
25 Sen portteja ei suljeta
päiväsaikaan, ja yötä siellä ei olekaan.
26 Kaikki
kansojen kalleudet ja ihanuudet tuodaan sinne.
27 Mitään epäpuhdasta ei sinne päästetä, ei
ainoatakaan iljettävän valheen palvelijaa, vaan
ainoastaan ne, joiden nimet on kirjoitettu Karitsan
elämänkirjaan.
26.12.
Ps 37:
11 Mutta nöyrät perivät maan,
he saavat osakseen onnen ja rauhan.
25.12.
Jes 65:17 Katso, minä luon uuden taivaan
ja uuden maan.
Menneitä ei enää muistella,
ne eivät nouse mieleen.
18 Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja
ikuisesti
siitä, mitä minä luon.
ja uuden maan.
Menneitä ei enää muistella,
ne eivät nouse mieleen.
18 Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja
ikuisesti
siitä, mitä minä luon.
24.12.
Luuk 2:
13 Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri
taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
14 -- Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
23.12.
Ps 84:11 Parempi on päivä sinun esipihoissasi
kuin tuhat päivää muualla.
Mieluummin olen kerjäläisenä temppelisi ovella
kuin asun jumalattomien katon alla. 12 Herra Jumala on aurinko ja kilpi,
hän lahjoittaa meille armon ja kunnian.
Hän ei kiellä hyvyyttään
niiltä, jotka vaeltavat nuhteettomasti. 13 Autuas se, joka turvaa sinuun, Herra Sebaot!

Tunnisteet:
armo,
elämä,
hengellinen,
Raamattu,
spiritual,
toivo,
totuus,
turvallisuus,
usko
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
22.12.
Ps 16:11 Sinä osoitat minulle elämän tien,
sinun lähelläsi on ehtymätön ilo,
sinun oikealla puolellasi ikuinen onni.
21.12.
1 Joh 5:11 Ja tämä on se todistus:
Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä
elämä on hänen Pojassaan.
12 Jolla on Poika, sillä on
elämä.
Tunnisteet:
arki,
armo,
elämä,
hengellinen,
hyvyys,
ilo,
lupaus,
Raamattu,
spiritual,
valkeus,
ylistys
20.12.
Sef 3:14 Iloitse, tytär Siion,
huuda riemusta, Israel!
Juhli ja laula täysin sydämin,
tytär Jerusalem!
15 ..... Herra, Israelin kuningas, on keskelläsi,
sinun ei tarvitse pelätä mitään pahaa.
16 -- Älä pelkää,...
älä anna kättesi hervota!
17 Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.

19 Minä pelastan sinut,
....minä nostan heidät kunniaan. 20 .... Minä käännän teidän kohtalonne, te saatte nähdä sen omin silmin, sanoo Herra.
Tunnisteet:
arki,
armo,
elämä,
hengellinen,
hyvyys,
johdatus,
lupaus,
Raamattu,
spiritual,
turvallisuus,
usko,
ylistys
19.12.
Hab 3:
18 Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta,
iloitsen Jumalastani, joka pelastaa. 19 Herra, minun Jumalani, on voimani. Hän tekee jalkani nopeiksi kuin kauriin jalat ja ohjaa kulkuni kukkuloille.
iloitsen Jumalastani, joka pelastaa. 19 Herra, minun Jumalani, on voimani. Hän tekee jalkani nopeiksi kuin kauriin jalat ja ohjaa kulkuni kukkuloille.
18.12.
Jes 25:6 Tällä vuorella Herra Sebaot
valmistaa pidot kaikille kansoille,
herkkuruokien aterian, valioviinien juhlan:
ydinrasvalla maustettuja herkkuja,
kypsiä, kirkkaaksi seestettyjä viinejä.
Jes 55: 2 .... Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin,
te saatte nauttia parhaista herkuista. 3 Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni,
kuulkaa, niin te saatte elää!
Ps 81:17 Mutta .... hän ruokkii parhaalla vehnällä, hän vuodattaa sille kalliosta hunajaa.
Ps 22:27 Köyhät syökööt ja tulkoot kylläisiksi,
Herraa etsivät ylistäkööt häntä!
Olkoon teillä voimaa ja rohkeutta iäti!
Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus
Hän halkoi kalliot erämaassa ja juotti heitä runsaasti, kuin syvistä vesistä. 16. Hän juoksutti puroja kalliosta ja vuodatti virtanaan vettä.

16.12.
Room 6:
22 Mutta kun nyt olette päässeet vapaiksi
synnistä ja tulleet Jumalan palvelijoiksi, te
korjaatte satona pyhityksen ja saatte lopuksi ikuisen
elämän.
23 Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
23 Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
tiistai 10. joulukuuta 2013
15.12.
Jaak 5:16 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan.
17 Elia oli samanlainen ihminen kuin me. Hän rukoili hellittämättä, ettei sataisi, eikä maa saanut sadetta kolmeen ja puoleen vuoteen.
18 Ja kun hän taas rukoili, taivas antoi sateen ja maa tuotti jälleen hedelmää.
1 Joh 2: 25 Ja tämän hän itse on meille luvannut: iankaikkisen elämän.

13.12.
Ps 111 Herran teot pysyvät ikuisesti
1 Halleluja!
Koko sydämestäni minä ylistän Herraa
oikeamielisten joukossa, seurakunnan keskellä.
2 Suuret ovat Herran teot!
Joka niitä rakastaa, tutkii niitä.
3 Mahtavat ja ihmeelliset ovat hänen työnsä,
iäti pysyy hänen vanhurskas valtansa,
4 iäti muistettavia ovat ihmeet, jotka hän on tehnyt.
Anteeksiantava ja laupias on Herra!
5 Hän ravitsee ne, jotka häntä pelkäävät,
hän muistaa liittonsa ikuisesti.
6 Hän on teoillaan osoittanut kansalleen voimansa,
hän on antanut sille omaksi toisten kansojen maat.
7 Kaikki, mitä hän tekee, on oikein, ja se pysyy,
hänen säädöksensä eivät muutu.
8 Hän on vahvistanut ne ikuisiksi ajoiksi,
ne ovat oikeat ja lujat.
9 Hän vapautti kansansa,
hän sääti liittonsa ikuiseksi.
Hän on pelottava, hän on pyhä!
10 Herran pelko on viisauden alku, viisas se, joka hänen tahtonsa täyttää. Kaikukoon Herran ylistys ajasta aikaan!
12.12.
Job 8:6 niin hän -- jos sinä todella olet puhdas ja suora
--
tarttuu sinun asiaasi
ja korvaa sinulle kaiken, mitä olet menettänyt,
sen mukaan kuin oikein on,
7 ja vähäistä on se, mitä sinulla ennen oli, sen rinnalla, mitä tulet saamaan.
Ps 142:8...Ystävät kokoontuvat ympärilleni, kun pidät minusta huolen.
Ps 143:8 Sinuun minä turvaan --
osoita laupeutesi jo aamuvarhaisesta!
Sinun puoleesi minä käännyn --
opeta minulle tie, jota kulkea!
Job 29:6 Noina päivinä minä kahlasin kermassa
ja kallio tihkui minulle noroina oliivien öljyä.

maanantai 9. joulukuuta 2013
10.12.
Ps 19:15 Ota sanani suopeasti vastaan, sanani ja sydämeni ajatukset, Herra, turvani ja lunastajani.
Ps 17:15 Minä saan nähdä sinun kasvosi, sillä minä olen viaton. Kun herään unesta, sinun läsnäolosi ravitsee minut.
Ps 10:17 Herra, sinä kuulet, mitä köyhät kaipaavat.
Sinä kuuntelet tarkoin, sinä rohkaiset heitä.
18 Sinä hankit oikeuden orvolle ja sorretulle, eikä pelko enää aja ketään pois maasta.
Ps 11:7 Herra on vanhurskas Jumala, hän rakastaa oikeutta, oikeamieliset saavat nähdä hänen kasvonsa.
Ps 12:6 "Kun heikkoja sorretaan ja köyhät vaikeroivat, minä astun esiin", sanoo Herra. "Minä tuon avun ja pelastan heidät", lupaa Herra.
Ps 13:6 Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen.

7 Herran sanat ovat todet ja puhtaat,
kirkkaat kuin seitsemästi puhdistettu hopea,
joka hohtavana juoksee sulattimesta.
8 Sinä, Herra, suojelet meitä,
sinä varjelet meitä joka hetki
Ps 13:6 Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen.
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
9.12.
Ps 115:9 Sinä, ... luota Herraan!
Hän on sinun turvasi ja kilpesi. 10 Aaronin suku, luota Herraan!
Hän on sinun turvasi ja kilpesi. 11 Te, Herran palvelijat, luottakaa Herraan! Hän on teidän turvanne ja kilpenne.
12 Herra muistaa meitä ja siunaa meitä,
hän siunaa Israelin sukua,
hän siunaa Aaronin sukua. 13 Herra siunaa niitä, jotka häntä palvelevat,
niin pieniä kuin suuria. 14 Lisätköön Herra kansaansa,
teitä ja lapsianne, polvesta polveen. 15 Siunatkoon teitä Herra, hän, joka on tehnyt taivaan ja maan.
16 Taivas on Herran,
maan hän on antanut ihmisille. 17 Eivät kuolleet ylistä Herraa,
ei yksikään, joka on hiljaisuuteen laskeutunut. 18 Mutta me kiitämme Herraa nyt ja ikuisesti. Halleluja!
Tunnisteet:
arki,
armo,
elämä,
hengellinen,
lupaus,
psalmit,
Raamattu,
spiritual,
turvallisuus,
voima,
ylistys
8.12.
Room 8:
28 Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi,
jotka rakastavat Jumalaa*
"Jumala johtaa kaiken niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat."
Room 8:1 Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.*
"ja jotka eivät vaella lihan vaan Hengen mukaan."
"Jumala johtaa kaiken niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat."
Room 8:1 Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.*
"ja jotka eivät vaella lihan vaan Hengen mukaan."
Tunnisteet:
arki,
armo,
elämä,
hengellinen,
Raamattu,
salaisuus,
Sana,
siunaus,
spiritual,
turvallisuus,
vapaus,
voittaja,
ylistys
7.12.
Ps 15:1Herra, kuka saa tulla sinun temppeliisi?
Kuka saa asua pyhällä vuorellasi?
Ps 16: 6 Ihana maa on tullut osakseni,
kaunis perintö on minulle annettu. 7 Minä kiitän Herraa, hän neuvoo minua,
yölläkin kuulen sisimmässäni hänen äänensä. 8 Minä pysyn aina lähellä Herraa. Kun hän on oikealla puolellani, minä en horju.
2 Se, joka on rehellinen ja tekee oikein,
jonka sydän on vilpitön ja puheet totta. 3 Se, joka ei panettele,
joka ei tee lähimmäiselleen pahaa
eikä saata naapuriaan huonoon huutoon. 4 Se, joka kaihtaa kunniattomia
mutta pitää arvossa Herraa pelkääviä.
Se, joka pysyy valassaan
vaikka omaksi vahingokseen. 5 Se, joka ei vaadi lainasta korkoa eikä ota lahjusta viattoman vahingoksi.
Hyvin käy sen, joka näin elää.
Ps 16: 6 Ihana maa on tullut osakseni,
kaunis perintö on minulle annettu. 7 Minä kiitän Herraa, hän neuvoo minua,
yölläkin kuulen sisimmässäni hänen äänensä. 8 Minä pysyn aina lähellä Herraa. Kun hän on oikealla puolellani, minä en horju.
9 Minun sydämeni iloitsee, mieleni riemuitsee,
minun ruumiini ei pelkoa tunne. 10 Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan,
et anna palvelijasi joutua kuoleman valtaan. 11 Sinä osoitat minulle elämän tien, sinun lähelläsi on ehtymätön ilo, sinun oikealla puolellasi ikuinen onni.
Tunnisteet:
arki,
armo,
elämä,
hengellinen,
kiitos,
lahja,
psalmit,
Raamattu,
spiritual,
vapaus,
ylistys
6.12.
Ps 13:6 Minä luotan sinun armoosi,
saan iloita sinun avustasi.
Minä laulan kiitosta Herralle,
hän pitää minusta huolen.
Ps 17:15 Minä saan nähdä sinun kasvosi, sillä minä olen viaton. Kun herään unesta, sinun läsnäolosi ravitsee minut.
Job 19:25 Minä tiedän, että lunastajani elää.
Ps 17:15 Minä saan nähdä sinun kasvosi, sillä minä olen viaton. Kun herään unesta, sinun läsnäolosi ravitsee minut.
Job 19:25 Minä tiedän, että lunastajani elää.
Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. 26 Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina
ja lihani on riistetty irti,
minä saan nähdä Jumalan, 27 saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa.
maanantai 18. marraskuuta 2013
5.12.
Jes 31: 5 Niin kuin
lintujen parvi peittää taivaan, niin Herra Sebaot peittää kilpenä Jerusalemin.
Hän suojelee sitä ja pelastaa sen, hän varjelee sitä ja suo sille turvan.
Hebr 28 Samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois kaikkien synnit, ja hän ilmestyy vielä kerran, mutta ei enää synnin tähden vaan pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat.
Tunnisteet:
arki,
armo,
elämä,
hengellinen,
lupaus,
Raamattu,
spiritual,
turvallisuus,
usko,
vapaus,
voima,
voittaja,
ylistys
4.12.
Hebr 8: 10
Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa
näiden päivien jälkeen, sanoo Herra:
Minä panen lakini heidän sisimpäänsä,
kirjoitan sen heidän sydämeensä.
Minä olen heidän Jumalansa,
ja he ovat minun kansani.
11 Silloin ei kukaan enää opeta toista,
veli ei opeta veljeään sanoen:
"Opi tuntemaan Herra."
Silloin he kaikki, pienimmästä suurimpaan,
tuntevat minut
näiden päivien jälkeen, sanoo Herra:
Minä panen lakini heidän sisimpäänsä,
kirjoitan sen heidän sydämeensä.
Minä olen heidän Jumalansa,
ja he ovat minun kansani.
11 Silloin ei kukaan enää opeta toista,
veli ei opeta veljeään sanoen:
"Opi tuntemaan Herra."
Silloin he kaikki, pienimmästä suurimpaan,
tuntevat minut
Tunnisteet:
arki,
elämä,
hengellinen,
lupaus,
Raamattu,
salaisuus,
turvallisuus,
usko,
voima,
voittaja,
ylistys
3.12.
2 Aikak. 15:
7 Mutta olkaa te
vahvoja älkääkä menettäkö rohkeuttanne. Te saatte
teoistanne palkan."
Jes 59: 21 Herra sanoo heille: "Tämä on minun lupaukseni: ei väisty minun henkeni sinun yltäsi eikä katoa minun sanani, jonka olen suuhusi antanut, ei sinun suustasi, ei jälkeläistesi eikä sinun jälkeläistesi jälkeläisten suusta", sanoo Herra, "ei nyt eikä milloinkaan."
Jes 51:16 Minä olen pannut sanani sinun suuhusi ja kätkenyt sinut kätteni suojaan. Minä, joka levitin auki taivaan ja laskin maan perustukset, minä sanon Siionille: "Sinä olet minun kansani."

Jer 31: 33 "Tämän
liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä
panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen
heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
Tunnisteet:
arki,
armo,
elämä,
hengellinen,
lahja,
lupaus,
Raamattu,
turvallisuus,
usko,
vapaus,
ylistys
2.12.
Ps 32 :10 …Herran armo ympäröi
sen, joka häneen turvaa.
sen, joka häneen turvaa.
10 Herran tie on hyvä, hän on uskollinen niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja lakinsa.
13 Hän saa onnen ja rauhan,
14 Herra ilmoittaa suunnitelmansa palvelijoilleen, ja he tulevat tuntemaan, millainen on hänen liittonsa
1.12.
Joh 14: Tie, totuus ja elämä
1 "Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.
2 Minun Isäni kodissa on monta huonetta -- enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.
3 Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.
4 Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen."

30.11.
2 Tim 4:
7 Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen
juossut perille ja säilyttänyt uskoni.
8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään.
Room 1: 17 Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää."

29.11.
2 Tim 1:9 Hän on meidät pelastanut
ja kutsunut pyhällä kutsullaan,
ei meidän tekojemme perusteella
vaan oman päätöksensä ja armonsa mukaisesti,
jonka hän jo ennen aikojen alkua soi meille
antamalla meille Kristuksen Jeesuksen 10 ja joka nyt on tullut julki, kun meidän Vapahtajamme, Kristus Jeesus, on ilmestynyt. Hän on kukistanut kuoleman ja tuonut valoon elämän ja katoamattomuuden lähettämällä maailmaan evankeliumin.
12 .... tiedän, keneen uskon, ja olen varma siitä, että hän kykenee varjelemaan sen, mikä on minun haltuuni uskottu, aina tulemisensa päivään asti.
Tunnisteet:
arki,
elämä,
hengellinen,
lahja,
lupaus,
Raamattu,
spiritual,
turvallisuus,
usko,
ylistys
28.11.
Tunnisteet:
arki,
elämä,
hengellinen,
hyvyys,
Raamattu,
spiritual,
turvallisuus,
usko,
valkeus,
voittaja,
ylistys
27.11.
Hebr 10:
35 Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se
palkitaan kerran runsaasti.
36 Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut.
36 Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut.
26.11.
Jes 45: 2 -- Minä kuljen sinun edelläsi.
Vuorimaat minä tasoitan,
pronssiovet murran,
rautateljet isken irti. 3 Minä annan sinulle aarteet pimeistä piiloistaan
ja kalleudet kätköistään,
jotta oppisit tietämään,
että se, joka sinua nimeltä kutsuu,
olen minä, Herra, Israelin Jumala.
Vuorimaat minä tasoitan,
pronssiovet murran,
rautateljet isken irti. 3 Minä annan sinulle aarteet pimeistä piiloistaan
ja kalleudet kätköistään,
jotta oppisit tietämään,
että se, joka sinua nimeltä kutsuu,
olen minä, Herra, Israelin Jumala.
Tunnisteet:
arki,
armo,
elämä,
hengellinen,
lupaus,
Raamattu,
spiritual,
turvallisuus,
vapaus,
voima,
ylistys
25.11.
Joos 1:9 "Muista, että olen sanonut sinulle: 'Ole rohkea
ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun
Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.'"
Tunnisteet:
arki,
armo,
elämä,
hengellinen,
lupaus,
Raamattu,
spiritual,
turvallisuus,
vapaus,
voima,
ylistys
24.11.
5 Moos 33:25 ...hänen voimansa on uusi päivästä päivään.
26 Ei ole, Jesurun*, ketään sinun Jumalasi
kaltaista!
Yli taivaan hän ratsastaa avuksesi,
saapuu pilvien päällä suuressa voimassaan.
26 Ei ole, Jesurun*, ketään sinun Jumalasi
kaltaista!
Yli taivaan hän ratsastaa avuksesi,
saapuu pilvien päällä suuressa voimassaan.
Tunnisteet:
arki,
armo,
elämä,
hengellinen,
lupaus,
Raamattu,
spiritual,
turvallisuus,
vapaus,
voima,
ylistys
23.11.
5 Moos 33:
27 Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala,
sinua kantavat ikuiset käsivarret.
Ps 90:1 Herra, sinä olet meidän turvamme
polvesta polveen.
sinua kantavat ikuiset käsivarret.
Ps 90:1 Herra, sinä olet meidän turvamme
polvesta polveen.
Tunnisteet:
arki,
armo,
elämä,
hengellinen,
lupaus,
Raamattu,
salaisuus,
spiritual,
turvallisuus,
vapaus,
ylistys
22.11.
Room 8:
25 Jos taas
toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä
kärsivällisesti.
26 Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.
27 Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta.
28 Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa* ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.
26 Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.
27 Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta.
28 Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa* ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.
Tunnisteet:
arki,
armo,
elämä,
hengellinen,
lupaus,
Raamattu,
salaisuus,
spiritual,
toivo,
voima,
voittaja,
ylistys
21.11.
Ps 27:Herra on minun valoni ja apuni,
ketä minä pelkäisin?
Herra on minun elämäni turva,
ketä siis säikkyisin?
4 Yhtä minä pyydän Herralta,
yhtä ainoaa minä toivon:
että saisin asua Herran temppelissä
kaikki elämäni päivät!
Saisin katsella Herran ihanuutta
hänen pyhäkössään
ja odottaa, että hän vastaa minulle.
5 Kun vaara uhkaa,
hän ottaa minut majaansa.
Hän antaa minulle suojan teltassaan,
nostaa minut turvaan kalliolle.
ketä minä pelkäisin?
Herra on minun elämäni turva,
ketä siis säikkyisin?
4 Yhtä minä pyydän Herralta,
yhtä ainoaa minä toivon:
että saisin asua Herran temppelissä
kaikki elämäni päivät!
Saisin katsella Herran ihanuutta
hänen pyhäkössään
ja odottaa, että hän vastaa minulle.
5 Kun vaara uhkaa,
hän ottaa minut majaansa.
Hän antaa minulle suojan teltassaan,
nostaa minut turvaan kalliolle.
20.11.
Ps 56:
11 Jumala, minä ylistän sanaasi,
Herra, minä ylistän sinun sanaasi. 12 Jumalaan minä luotan, en pelkää mitään. Mitä voi minulle kukaan ihminen?
13 Olen antanut sinulle lupauksen, Jumala.
Minä täytän lupaukseni, uhraan sinulle kiitosuhrin.
Herra, minä ylistän sinun sanaasi. 12 Jumalaan minä luotan, en pelkää mitään. Mitä voi minulle kukaan ihminen?
13 Olen antanut sinulle lupauksen, Jumala.
Minä täytän lupaukseni, uhraan sinulle kiitosuhrin.
Tunnisteet:
arki,
armo,
elämä,
hengellinen,
lupaus,
psalmit,
Raamattu,
spiritual,
turvallisuus,
vapaus,
ylistys
19.11.
Ps 89:
34 Mutta armoani minä en ota heiltä pois,
minun uskollisuuteni ei horju.
minun uskollisuuteni ei horju.
18.11.
Ps.34:8 Herran enkeli on asettunut vartioon.
Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa,
ja pelastaa heidät.
ja toivot pitkää ikää,
14 niin varo kieltäsi,
älä päästä huulillesi petoksen sanaa.
9 Katsokaa, nähkää omin silmin!13 Jos odotat elämältä hyvää
Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä!
Onnellinen se, joka turvaa häneen. 10 Pelätkää Herraa, te hänen pyhänsä!
Mitään ei puutu niiltä, jotka häntä pelkäävät. 11 Nuoret leijonatkin uupuvat ja näkevät nälkää, mutta sillä, joka turvaa Herraan, on kaikkea kyllin.
ja toivot pitkää ikää,
14 niin varo kieltäsi,
älä päästä huulillesi petoksen sanaa.
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
17.11.
Ps 37:3 Luota Herraan ja tee hyvää,
niin saat asua maassasi,
turvallisilla laidunmailla. 4 Saat nauttia Herran hyvyyttä,
hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo.
18 Herra pitää huolen omiensa jokaisesta päivästä,
niin saat asua maassasi,
turvallisilla laidunmailla. 4 Saat nauttia Herran hyvyyttä,
hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo.
18 Herra pitää huolen omiensa jokaisesta päivästä,
Tunnisteet:
arki,
armo,
elämä,
hengellinen,
psalmit,
Raamattu,
spiritual,
turvallisuus,
usko,
ylistys
lauantai 16. marraskuuta 2013
16.11.
Jes 43: 2 Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun
kanssasi,
kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa,
kun astut tulen lävitse, sinä et pala
eikä liekki sinua polta. 3 Minä, Herra, olen sinun Jumalasi.
Minä, Israelin Pyhä, olen sinun pelastajasi. 4 Koska olet arvokas minun silmissäni,
koska olet kallis ja rakas, 5 Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi. 7.... olen kunniakseni luonut, muovannut ja valmiiksi tehnyt.
Jes 49:13 Riemuitkaa, taivaat! Iloitse, maa! Ratketkaa riemuun, te vuoret! Herra lohduttaa kansaansa, hän hoivaa köyhiä lapsiaan.
Jes 66:22 Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon,
pysyvät minun edessäni, sanoo Herra

enkeli,
hengellinen,
lupaus,
Raamattu,
spiritual,
uusi,
vapaus,
voima,
ylistys
perjantai 15. marraskuuta 2013
15.11.
Jes 48:Kunpa tottelisit minun käskyjäni!
17 Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä,
joka lunastaa sinut vapaaksi:
-- Minä olen Herra, sinun Jumalasi,
Minä opetan sinulle, mikä on sinulle hyväksi,
minä opastan sinua tielläsi. 18 Kunpa kuulisit minun käskyjäni!
Silloin sinun onnesi olisi runsas kuin virta,
sinulle tuleva siunaus loputon kuin meren aallot,
Ps 25: 12 Se, joka Herraa pelkää,
oppii valitsemaan oikean tien.
Ps 32: 8 "Minä opetan sinua", sanoo Herra, "minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi."
Ps 81: 17 ....hän ruokkii parhaalla vehnällä, hän vuodattaa sille kalliosta hunajaa.
17 Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä,
joka lunastaa sinut vapaaksi:
-- Minä olen Herra, sinun Jumalasi,
Minä opetan sinulle, mikä on sinulle hyväksi,
minä opastan sinua tielläsi. 18 Kunpa kuulisit minun käskyjäni!
Silloin sinun onnesi olisi runsas kuin virta,
sinulle tuleva siunaus loputon kuin meren aallot,
Ps 25: 12 Se, joka Herraa pelkää,
oppii valitsemaan oikean tien.
Ps 32: 8 "Minä opetan sinua", sanoo Herra, "minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi."
Ps 81: 17 ....hän ruokkii parhaalla vehnällä, hän vuodattaa sille kalliosta hunajaa.
Tunnisteet:
arki,
armo,
elämä,
hengellinen,
hyvyys,
psalmit,
Raamattu,
salaisuus,
siunaus,
spiritual,
turvallisuus,
valkeus,
valo,
vapaus,
ylistys
torstai 14. marraskuuta 2013
14.11.
1 Kor 2:
9 Me julistamme, niin kuin on kirjoitettu,
Jes 64:3 Ikimuistoisista ajoista ei ole tietoon tullut,
ei korva ole kuullut, ei silmä nähnyt,
että olisi muuta jumalaa kuin sinä,
Jumalaa, joka auttaa
niitä, jotka häntä odottavat.
mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.10 Meille Jumala on sen ilmoittanut Hengellään, sillä Henki tutkii kaiken, myös Jumalan syvimmät salaisuudet.
Jes 64:3 Ikimuistoisista ajoista ei ole tietoon tullut,
ei korva ole kuullut, ei silmä nähnyt,
että olisi muuta jumalaa kuin sinä,
Jumalaa, joka auttaa
niitä, jotka häntä odottavat.
keskiviikko 13. marraskuuta 2013
hyvään maahan
Luuk 8:
15 Mutta
hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa niitä,
jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehein
sydämin ja kestävinä tuottavat satoa.
Hebr 10: 36 Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut.
Luuk 21:19 Pysykää lujina, niin voitatte omaksenne elämän.
Jaak 5: 8 Olkaa tekin kärsivällisiä ja rohkaiskaa mielenne
Matt 13: 23 Mutta kylvö hyvään maahan kuvaa ihmistä, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen.
Mark 4: 20 Mutta kylvö hyvään maahan kuvaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan ja ottavat sen vastaan.

13.11.
Jes 42:9 Näettekö: minkä olen ilmoittanut, se on
tapahtunut,
ja nyt minä ilmoitan uutta.
Ennen kuin se taimelle ehtii,
minä kerron sen teille.
Uusi laulu Herralle
10 Laulakaa Herralle uusi virsi,maan ääristä alkaen laulakaa hänen ylistystään,
te merenkulkijat ja itse meri, kaikki mitä siinä on,saaret ja rannikot, kaikki niiden asukkaat!
Jes 42:16 Mutta sokeat minä kuljetan tietä,
jota he eivät ole kulkeneet,
annan heidän astella polkuja, joita he eivät tunne.
Minä muutan pimeyden heidän edellään valoksi,
louhikkopolut sileäksi tieksi.
Nämä ovat minun tekoni,
näin olen tehnyt ja näin teen yhä.
Jes 43:1 Ja nyt -- näin sanoo Herra,
Uusi laulu Herralle
10 Laulakaa Herralle uusi virsi,maan ääristä alkaen laulakaa hänen ylistystään,
te merenkulkijat ja itse meri, kaikki mitä siinä on,saaret ja rannikot, kaikki niiden asukkaat!
11 Antakoot äänensä kuulua
aavikko ja sen kaupungit
ja leirit, joissa Kedarin heimo asuu!
Riemuitkoot Selan rinteiden asukkaat,
vuorten laelta he huutakoot iloaan! 12 Antakoot he Herralle kunnian, kertokoot hänen ylistystään kaukaisille rannoille!
Jes 42:16 Mutta sokeat minä kuljetan tietä,
jota he eivät ole kulkeneet,
annan heidän astella polkuja, joita he eivät tunne.
Minä muutan pimeyden heidän edellään valoksi,
louhikkopolut sileäksi tieksi.
Nämä ovat minun tekoni,
näin olen tehnyt ja näin teen yhä.
Jes 43:1 Ja nyt -- näin sanoo Herra,
joka sinut loi, Jaakob,
joka sinut muovasi, Israel:
-- Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut.
Minä olen sinut nimeltä kutsunut,
sinä olet minun.
tiistai 12. marraskuuta 2013
siunattu
Jes 30:18 Kuitenkin Herra vain odottaa,
että voisi olla teille armollinen,
hän nousee armahtamaan teitä.
Herra on oikeuden Jumala.
Autuaita ne, jotka häntä odottavat!
Jer 17:7 Siunattu on se mies,
Sananl 16: 20 ... onni on sen, joka turvaa Herraan.
että voisi olla teille armollinen,
hän nousee armahtamaan teitä.
Herra on oikeuden Jumala.
Autuaita ne, jotka häntä odottavat!
Jer 17:7 Siunattu on se mies,
joka luottaa Herraan
ja panee turvansa häneen! 8 Hän on kuin puron partaalle istutettu puu, joka kurottaa juurensa veteen. Ei se pelkää helteen tuloa, sen lehvät pysyvät aina vihreinä. Vaikka tulee kuiva vuosi, ei sillä ole mitään hätää, silloinkin se kantaa hedelmää.
Sananl 16: 20 ... onni on sen, joka turvaa Herraan.
Tunnisteet:
arki,
armo,
elämä,
hengellinen,
lupaus,
Raamattu,
salaisuus,
siunaus,
spiritual,
toivo,
ylistys
12.11.
Ps 103:4 Hän päästää minut kuoleman otteesta
ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella. 5 Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka.
Job 33:23 Ehkä hänen vierellään on silloin enkeli,
Hebr. 1: 14 Eivätkö enkelit ole palvelevia henkiä? Heidät lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden.
Ps 34: 2 Minä tahdon aina ylistää Herraa,
lakkaamatta laulaa hänelle kiitosta! 3 Herran hyvyyden tähden
minä ylistän itseäni onnelliseksi.
Maan hiljaiset kuulevat sen ja iloitsevat. 4 Tulkaa, kiittäkää minun kanssani Herraa, kunnioittakaamme yhdessä hänen nimeään!
Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä!
Onnellinen se, joka turvaa häneen.
Ps 2: 12...Hyvä on sen osa, joka turvaa häneen!
Ps 3: 6 Minä menen levolle ja nukahdan,
sitten herään taas aamuun.
Koko yön Herra suojelee minua.
ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella. 5 Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka.
Job 33:23 Ehkä hänen vierellään on silloin enkeli,
puolestapuhuja, yksi tuhansista,
niistä, jotka ilmoittavat ihmisille,
mikä on oikein. 24 Ehkä Jumala armahtaa häntä ja sanoo enkelille:
"Vapauta hänet vaipumasta hautaan,
olen saanut hänestä lunnaat!" 25 Silloin hänen ruumiinsa elpyy,
hänestä tulee yhtä uljas
kuin hän oli nuoruutensa päivinä. 26 Hän rukoilee, ja Jumala on hänelle suosiollinen,
hän saa riemuiten katsella Jumalan kasvoja.
Jumala on hänet pelastanut. 27 Hän laulaa kaikille ihmisille:
"Olin tehnyt syntiä, olin vääntänyt vääräksi suoran,
mutta hän ei mitannut minulle ansioni mukaan. 28 Hän lunasti minut, en joutunut hautaan, minä saan yhä kulkea valossa."
Hebr. 1: 14 Eivätkö enkelit ole palvelevia henkiä? Heidät lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden.
Ps 34: 2 Minä tahdon aina ylistää Herraa,
lakkaamatta laulaa hänelle kiitosta! 3 Herran hyvyyden tähden
minä ylistän itseäni onnelliseksi.
Maan hiljaiset kuulevat sen ja iloitsevat. 4 Tulkaa, kiittäkää minun kanssani Herraa, kunnioittakaamme yhdessä hänen nimeään!
5 Minä käännyin Herran puoleen,
ja hän vastasi minulle.
Hän vapautti minut kaikesta pelosta. 6 Ne, jotka katsovat häneen, säteilevät iloa,
heidän kasvonsa eivät punastu häpeästä. 7 Minä olin avuton ja huusin apua. Herra kuuli minua ja pelasti minut kaikesta hädästä.
8 Herran enkeli on asettunut vartioon. Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa, ja pelastaa heidät.9 Katsokaa, nähkää omin silmin!
Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä!
Onnellinen se, joka turvaa häneen.
Ps 2: 12...Hyvä on sen osa, joka turvaa häneen!
Ps 3: 6 Minä menen levolle ja nukahdan,
sitten herään taas aamuun.
Koko yön Herra suojelee minua.
maanantai 11. marraskuuta 2013
11.11.
Ps 139:1...Koko sydämestäni minä sinua kiitän,
sinua minä soitollani ylistän -- armosi ja uskollisuutesi tähden.
luja on antamasi lupaus.
3 .. sinä vastasit, annoit sydämeeni voimaa ja rohkeutta.
Ef. 3: 16 Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne.
17 Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.
Ef 1: 17 Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet,
18 ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut
sinua minä soitollani ylistän -- armosi ja uskollisuutesi tähden.
luja on antamasi lupaus.
3 .. sinä vastasit, annoit sydämeeni voimaa ja rohkeutta.
4 ... Herran kunnia on suuri! 6 Herra on korkeuksissa, mutta hän näkee alhaisimmankin ja erottaa jo etäältä ylpeän.
7 Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon,
sinä annat minulle voimaa elää.
Ef. 3: 16 Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne.
17 Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.
Ef 1: 17 Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet,
18 ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut
Tunnisteet:
arki,
armo,
elämä,
hengellinen,
lupaus,
Raamattu,
spiritual,
toivo,
usko,
vapaus,
voima,
ylistys
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
10.11.
Ilm. 3:11 "Minä tulen pian. Pidä kiinni siitä mitä sinulla on
Ilm.7:- Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa!
11 Kaikki enkelit ... 12 sanoen:
-- Aamen. Ylistys ja kirkkaus, viisaus, kiitos, kunnia, valta ja voima meidän Jumalallemme aina ja ikuisesti! Aamen
Ps 145: 15 Kaikki katsovat odottaen sinuun,
ja sinä annat heille ruoan ajallaan. 16 Sinä avaat kätesi ja hyvyydessäsi ravitset kaiken mikä elää.
lauantai 9. marraskuuta 2013
09.11.
Joh 10:
9 Minä olen portti. Se, joka tulee
sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti
tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.
10 ... Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.
Joh 1:16 Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet,
armoa armon lisäksi.
Room 1:17 ... saavat omakseen vanhurskauden ylenpalttisen armon ja lahjan, elämään ja hallitsemaan yhden ainoan ansiosta, Jeesuksen Kristuksen.
Kol 1: 10 ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Hän on kaikkien valtojen ja voimien pää.
10 ... Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.
Joh 1:16 Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet,
armoa armon lisäksi.
Room 1:17 ... saavat omakseen vanhurskauden ylenpalttisen armon ja lahjan, elämään ja hallitsemaan yhden ainoan ansiosta, Jeesuksen Kristuksen.
Kol 1: 10 ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Hän on kaikkien valtojen ja voimien pää.
Tunnisteet:
arki,
armo,
elämä,
hengellinen,
hyvyys,
Raamattu,
rakkaus,
salaisuus,
spiritual,
toivo,
totuus,
voittaja
perjantai 8. marraskuuta 2013
08.11.
Juud 1: 24 Hänen, jolla on voima varjella teidät lankeamasta ja riemun vallitessa asettaa teidät tahrattomina kirkkautensa eteen,
25 ainoan Jumalan, hänen, joka on pelastanut meidät Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, hänen on kirkkaus, korkeus, voima ja valta, ennen aikojen alkua, nyt ja ikuisesti.
Room 16: Ylistys*
25 Ylistys hänelle, joka pystyy voimallaan vahvistamaan teitä, niin kuin ilmoittaa evankeliumi, jota minä julistan, sanoma Jeesuksesta Kristuksesta
1 Piet 5:10 Kaiken armon Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa. Vähän aikaa kärsittyänne hän itse varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa teidät.
11 Hänen on valta iankaikkisesti. Aamen.
1 Piet 1: 8 Jumala on myös vahvistava teitä loppuun saakka, niin ettei teissä ole moitteen sijaa Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen päivänä.
9 Jumala on kutsunut teidät Poikansa Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme, yhteyteen, ja hän pysyy sanassaan.

torstai 7. marraskuuta 2013
07.11.
Jer 10: 12 Herra on voimallaan luonut maailman,
asettanut viisaudellaan maan paikoilleen,
levittänyt taivaan taidollaan.
Room 13: Päivä sarastaa
11 Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia.
12 Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa. Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)