Luuk 1:66 ja kaikki, jotka niistä kuulivat, panivat
ne mieleensä ja sanoivat: "Mikähän tästä lapsesta tulee?" Sillä
Herran käsi oli hänen kanssansa.
1:67 Ja Sakarias, hänen isänsä, täytettiin Pyhällä Hengellä, ja hän ennusti
sanoen:
1:68 "Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, sillä hän on katsonut
kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen
1:69 ja kohottanut meille pelastuksen sarven palvelijansa Daavidin huoneesta
1:70 - niinkuin hän on puhunut hamasta ikiajoista pyhäin profeettainsa suun
kautta -
1:71 pelastukseksi vihollisistamme ja kaikkien niiden kädestä, jotka meitä
vihaavat,
1:72 tehdäkseen laupeuden meidän isillemme ja muistaakseen pyhän liittonsa,
1:73 sen valan, jonka hän vannoi Aabrahamille, meidän isällemme;
1:74 suodakseen meidän, vapahdettuina vihollistemme kädestä, pelkäämättä
palvella häntä
1:75 pyhyydessä ja vanhurskaudessa hänen edessään kaikkina elinpäivinämme.
1:76 Ja sinä, lapsukainen, olet kutsuttava Korkeimman profeetaksi, sillä sinä
olet käyvä Herran edellä valmistaaksesi hänen teitään,
1:77 antaaksesi hänen kansalleen pelastuksen tuntemisen heidän syntiensä
anteeksisaamisessa,
1:78 meidän Jumalamme sydämellisen laupeuden tähden, jonka kautta meidän
puoleemme katsoo aamun koitto korkeudesta,
1:79 loistaen meille, jotka istumme pimeydessä ja kuoleman varjossa, ja ohjaten
meidän jalkamme rauhan tielle."
1:80 Ja lapsi kasvoi ja vahvistui hengessä. Ja hän oli erämaassa siihen päivään
asti, jona hän oli astuva Israelin eteen.
Luke 1:66-80Amplified Bible,
Classic Edition (AMPC)
66 And all who heard
them laid them up in their hearts, saying, Whatever will this little boy be
then? For the hand of the Lord was [[a]so evidently] with him [protecting and
aiding him].
67 Now Zachariah his
father was filled with and controlled by the Holy Spirit and prophesied,
saying,
68 Blessed (praised and
extolled and thanked) be the Lord, the God of Israel, because He has come and
brought deliverance and redemption to His people!
69 And He has raised up
a Horn of salvation [a mighty and valiant Helper, the Author of salvation] for
us in the house of David His servant—
70 This is as He
promised by the mouth of His holy prophets from the most ancient times [in the
memory of man]—
71 That we should have
deliverance and be saved from our enemies and from the hand of all who
detest and pursue us with hatred;
72 To make true and
show the mercy and compassion and kindness [promised] to our
forefathers and to remember and carry out His holy covenant [to bless,
which is [b]all the more sacred because it is made by
God Himself],
73 That covenant He
sealed by oath to our forefather Abraham:
74 To grant us that we,
being delivered from the hand of our foes, might serve Him fearlessly
75 In holiness (divine
consecration) and righteousness [in accordance with the everlasting principles
of right] within His presence all the days of our lives.
76 And you, little one,
shall be called a prophet of the Most High; for you shall go on before the face
of the Lord to make ready His ways,
77 To bring and
give the knowledge of salvation to His people in the forgiveness and
remission of their sins.
78 Because of and
through the heart of tender mercy and loving-kindness of our God, a
Light from on high will dawn upon us and visit [us]
79 To shine upon and
give light to those who sit in darkness and in the shadow of death, to direct and
guide our feet in a straight line into the way of peace.
80 And the little boy grew and became strong in
spirit; and he was in the deserts (wilderness) until the day of his appearing
to Israel [the commencement of his public ministry].